Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukholma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukholma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. lokakuuta 2011

Stockholm, Sweden

Lähdössä Helsingistä ja innoissaan merestä - Leaving Helsinki and super excited about the sea


Missä Esikoinen? - Where's my girl gone?

 Jossain Tukholmassa - Somewhere in Stockholm
Käytiin taas koko perheen voimin pienellä visiitillä naapurimme ihanassa pääkaupungissa Tukholmassa. Tykkään kaupungista paljon jo nyt ja joka käynnillä se tunne vain vahvistuu.
Lapset rakastavat kaikkia laivan tarjoamia juttuja - erityisesti pallomerta ja buffetin jälkiruokapöytää. Jälkiruokapöytä saa kyllä minunkin ääneni. Ihanaa tiramisua ja vielä ihanempia täytettyjä tuulihattuja. Vyötärö ja takapuoli leviää sitten ihan kivasti...

Tällä kertaa matkamme suuntautui viime kertojen perusteella Vanhan kaupungin Kalikån kautta Södermalmin Emmaus-kirpputorille. Sieltä matkaan tarttui Po.Pin toppahousut Juniorille, pari paitaa isännälle ja Esikoinen osti omilla rahoillaan prinsessahameen. Po.Pin haalareita olisi ollut useita, mutta kaikista uupui huppu (osaan sitä ei ole kuulunutkaan), joka on minusta kyllä aika tärkeä talvivaatteessa.
Burger Kingin (miksi, oi miksi niitä ei voi löytyä täältä) jälkeen matka jatkui seuraavan kuvan kohteeseen, jota voin suositella kaikille kangasmatkailijoille erittäin lämpimästi.
_________________________________________________

We once again visited the lovely capital of Sweden - Stockholm. I already like it a lot and the feeling gets deeper every time I visit.
There's a ferry that goes every day (actually it's two ferrys or should I say cruise ships) between Helsinki and Stockholm. You spend two nights on board and 6 hours on land. It's fun for the kids as there's quite a lot to do for kids of all ages and my daughter wants to go all the time.

Learning from the past trips we've made we started from the Old Town's Kalikå (shop full of wooden and other toys) and made our way to Södermalm. There we visited a local thrift store, Emmaus where I found just what I've been looking for - skipants (or salopettes?) for my son.
After that we had something to eat and were on our way to my favourite store...

Matkan paras paikka - The best part of the trip
Ai mitä ostin?
______________________________________________

What did I buy?


Kaufmannin luomupuuvillaisia lentokoneita - ehkä uuden lastenhuoneen tyynyihin tai Juniorin takkiin, 210kr/m.
Pilviä jerseynä. On sitä pienempää kuosia - Esikoisen paitaan 159kr/m
Westminister fibers/Erin McMorris 'Go by bike' - Neidin hameeseen (tai omaan) 179kr/m
Raidalliset resorit varastoon ja heti käyttöön vain 89kr/m!

Enemmänkin olisin voinut kaikkea ostaa , mutta ihan oikeasti pitäisi yrittää pitää joku järki näissä ostoksissa. Kankaita on kaapin täydeltä (vähän ylikin) ja sieltä pitää ensin aloittaa tyhjennys.

Vinkit Tukhoman muihin kangaskauppohin löytyy täältä .
_________________________________________________

Here's what i bought. Kaufmans organic cotton with airplanes. Pink cloud jersey. Westminister Fibers - Erin McMorris 'Go by bike' cotton. And stripey ribbing two different colours.
Could have bought a whole lot of more, but I really do need to downsize my stash first. And besides - I'm getting more stuff coming to me by mail in the next few days...

torstai 2. syyskuuta 2010

Terveisiä Tukholman kangaskaupoilta

Rakas mieheni päätti yllättää ja oli hankkinut 30-vuotispäiväni kunniaksi koko perheelle risteilyn Tukholmaan. Viimeinen viikko vierähti netistä kangaskauppoja etsiessä ja niitä löytyikin oikein mukava määrä kun vaan sattui ensin löytämään oikealle sivustolle. Tuolla seikkailtuani tein itselleni listan kaupoista jotka osuivat suunnitellulle reitille. Näistä kaupoista vain yhdestä sain ostettuakin jotain. Ostoja hillitsi lähinnä se että kannettavaa oli muutenkin aika paljon ja suurimpana syynä se etten voinut rauhassa miettiä ja hipelöidä koska aina oli jollakin vessahätä, nälkä tai muuten vaan hermo kireällä.
Laitan tähän muutamasta tietoa jos joku sitä joskus kaipaa.

Ihan ensi kävin Ohlssons Tygerissä joka taitaa olla Ruotsin Eurokangas. Mukava valikoima kankaita ja kuten EKssakin, täältä löytyi palaosasto josta kankaita sai kilohinnalla. Metritavarana löytyi ainakin muutamia Michael Millerin kankaita ja paljon muutakin.

Vanhassa kaupungista löytyy lelukauppa Kalikå josta voi myös ostaa samaa velouria mitä he käyttävät myynnissä olevissa leluissa ja vaatteissa. Kankaat olivat kalliita (pilkullinen velour 325kr/m, raidallinen 209kr/m), joten en ehkä täältä ostaisi koska muualtakin vastaavia saattaisi löytyä. Lelujen takia täällä kyllä kannattaa käydä. Kalikålla on myös toinen myymällä joka löytyy Södermalmilta.

Ainoa kauppa josta jotain ostin oli  Tygverket Södermalmilla. Kauppa oli oikea aarreaitta jossa kankaita oli vähän siellä sun täällä. Kuviollista velouria 159kr metriltä (Jofotexiltä tutut autot ja pilkut ainakin), iso pöytä kuviollisia ja pilkullisia viskoositrikoita 149kr, iso pöytä Libertyn kankaita 329kr ja monen monituista pöytää täynnä erilaisia neulekankaita. Ja nämä todellakin olivat neuleita (ei trikoota) joiden hinnat liikkuivat 119,- ja 250,- kruunun välillä.

Itselle tarttui mukaan raidallista puuvillaneulosta (neulepaidoissa on vastaavaa) kahdessa eri värissä. Vaaleanlila-luonnonvalkoisesta tulossa esikoiselle tunika ja beige-luonnonvalkoisesta taas kuopukselle neuletakki sekä housut. Ostin beigeä 70cm, mutta koska pakkaan olisi jäänyt noin puoli metriä jäljelle, sain sen kaupanpäälle. Samaa laatua löytyi kahdessa muussakin tasaraitavärissä ja yhdessä monivärisessä.


Ostin myös raidallista resoria, joita myymälässä olikin reilusti erivärisillä raidoilla varustettuna.

Viimeisenä kauppana reisulla oli Karmosin  Södermalmilla. Täällä olisin voinut viettää aikaa hiukan kauemminkin, mutta tässä vaiheessa muksujen ja miehen hermot alkoivat olla riekaleina ja tummeneva taivas ajoi meidät takaisin laivalle. Ja hyvä niin, nimittäin vettä alkoikin tulla puoli välissä matkaa ja juuri terminaaliin ehdittyämme sitä tuli hetkisen jopa kaatamalla.

Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu. Ainoa ongelma oli se että lapsien kanssa liikuttaessa kannettavaa oli jo lähtiessä niin paljon että isompia ostoksia en pystynyt tekemään.
Suosittelen kyllä poikkeamaan Tukholman kangaskaupoissa, palvelu oli loistavaa (ja joka paikasta sain sitä myös englanniksi koska ruotsini on aivan surkeaa), valikoimaa löytyi paljon ja kankaat tuntuivat ainakin osittain olevan halvempia kuin täällä.
Nyt vain toivon että Eurokankaaseen on saapunut vastaavia neuleita kuin Tygverketistä löytyi jotta saisin tehtyä itselleni syksyksi paksun neuletakin. Puikkojen kanssa askarrellessa kun takki olisi luultavasti valmis vasta kolmen vuoden päästä ;)