Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoffman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoffman. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. elokuuta 2010

Pojille kankaita

Tuossa takin yhteydessä ilmoitin saaneeni ihanan paketillisen kankaita Atlantin toiselta puolelta. Kankaat todellakin ovat ihania ja sopivan poikamaisia. Nyt keskitynkin kyräilemään miksi, oi miksi, tuntuu siltä ettei täältä löydy pojille kankaita, tytöille kun ihania kankaita on tarjolla jopa liikaakin. Liikaa siinä mielessä ettei ole riittävästi aikaa ommella niitä kaikkia, saati riittävästi rahaa ostaa ne kaikki.
Suomessa, ainakin niissä kangaskaupoissa joissa itse käyn, ei pojille ole juuri mitään. Palloa sekä raitaa on tietysti saatavilla ja niitä on meilläkin käytössä. Ja tietysti saatavilla on paljon retrokuosisia trikoita ihanilta nettikauppiailta (jos totta puhutaan niin välillä ne ruskeat ja keltaiset tulee jo korvista ulos).
Mutta tämä äiti kaipaisi  juurikin puuvillaa, denimiä, vakosamettia. Jotain muuta kuin trikoota, joustofroteeta tai velouria ja vaikka näistäkin kaikkea on käytössä, alkaa ne tuntua jo "nähdyiltä". Valmisvaatepuolella on vihdoinkin tunnuttu tajuavan että pojillekin saa ja pitääkin tehdä kirkkaita värejä ja iloisia kuoseja. Milloinhan suomalaiset kangaskauppiaat tämän ymmärtäisivät.

Seuraavat kankaat tilasin eBayn kautta yhdeltä ihanalta myyjältä jonka toimitus on järisyttävän nopeaa, kankaat nimittäin olivat täällä viikossa. Paitsi että viimeinen niistä on yhdeltä toiselta myyjältä, jonka palvelunopeus oli myös kiitettävä.


Ensimäinen kangas on Lyndhurst Studiolle Sheri McCulley Seiboldin suunnittelema kuosi jossa pienet koirat seikkailevat junavaunujen seassa. Tästä teen vuoritetut housut ja lippiksen, ehkä myös talvihatun. Ensin vähän mietitytti tuo valkoinen pohja, mutta koska kuosi olikin yllättävän pientä, sopii se tähän täydellisesti. Ja tähän voi tietysti yhdistää melkeinpä minkä tahansa väristä resoria.
"Playday ASW-9803-193 Summer"

Tämä taasen on Robert Kaufmanille suunnitellusta "Playday"-sarjasta. Pieniä leikkisiä norusja. Tässä pähkäilin vihreän ja sinisen pohjan välillä, päädyin lopulta tähän koska meillä on jo vihreitä vaatteita aika paljonkin. Alunperin hankittu tavishousuihin, mutta taidankin tehdä tästä lappuhaalarit.
Kaufmanilla on muutenkin aivan ihania lasten kankaita. Ja nimenomaan lasten, poikia ei ole unohdettu kuoseja suunnitellessa.
"To the rescue"
Entäs tämä sitten. Hoffman Fabricsin hieno hälytysajoneuvoja täynnä oleva kuosi tulee myös päätymään housuiksi ja jos kangasta riittää ajattelin tehdä siitä myös takin. Mietin jo sellaista kevyttä toppa-asua, punainen trikoovuori ja punaiset resorit. Olisihan se aika hieno.
Kuva muuten hämää, tausta on ihan tasaisen tummansininen ja muut värit todella kirkkaita.
"Retro rocket rascals"
Ja tämä. Yksi pitkäaikaisista suosikeista Michael Miller Fabricsiltä jota en vain jostain syystä ole aiemmin saanut tilattua. Nyt tilasin kerralla kaksi jaardia, kun se sattui olemaan alennuksessa (alle 5 dollaria jaardilta!) ja postikulutkaan eivät päätä huimanneet. Joskus oli mielessä tästä välikausihaalari, mutta ehkäpä se olisi kuosin yliannostus, joten tästä tulee Juniorille takki ja Neidille liivimekko. Tämä kuosihan sopii molemmille, onhan osa noista lapsistakin tyttöjä. Tytär vielä ilmaisi asian niin että tämän äidin on pakko totella... "Jos teet siitä mulle mekon niin käytän sitä joka päivä, ihan aina!" Mitä tuohon nyt voi sanoa, kyllähän se on ommeltava. Taidan laittaa siihen isot, kirkkaanpunaiset vintagenapit jotka ovat etsineet "oikeaa" projektia.

Mistä muuten voi johtua tämä puute suomalaisissa kangaskaupoissa? Ymmärrän kyllä että tytöt ompelevat poikia enemmän. Mutta voiko olla niin että tytöille myös ommellaan enemmän? Eikö äidit uskalla ommella pojille vaatteita? Tätä ei kyllä uskoisi muiden blogeja katsellessa :)
Myönnettäköön että tytölle on omalla tavallaan helpompi ommella. Perushameet ja mekot kun eivät suuria vaadi. Mutta jos housuista jättää kaiken ylimääräisen pois niin eihän sekään ole kuin 4-8 palan yhteen ompelua.
Jenkeistä noita kankaita tuntuu löytyvän. Mutta se varmaankin johtuu siitä että siellä on perinteitä tilkkutöiden puolella ja kaikki nämäkin kankaat tulevat yrityksiltä joiden kankaista taitaa suurin osa olla suunnattu juuri niille markkinoille.

No jopas tuli purnausta kerrakseen. Mutta jospa joskus vielä näkisin vaikka Eurokankaaseen kävellessäni yhden pöydällisen pojille suunnattuja  kuoseja niin olisin onnellinen.