maanantai 28. maaliskuuta 2011

Sankarin kakut




 Lauantaina meillä juhlittiin Juniorin ensimmäistä syntymäpäivää. Päätin tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni voileipäkakkua ja tälläiset sain niistä aikaiseksi.
Kinkkukakku on tehty Hellapoliisin ohjetta mukaellen. Ja paremmaksi osoittautunut kasviskakku löytyy taas Kinuskikissalta. Molempien ohjeita muokkailin vähän, mutta päämaut ovat samat kuin ohjeissakin.



Itse juhlakakku oli myöskin kokeilun tulos. Oikein maukas sellainen. Pohjana englantilaistyyppinen sienikakku, välissä vanilijainen kunigatarrahka johon lisäsin liivatetta kiinteyttämään sitä ja pinnalla rahka-kermavaahtoa.
Juniori tykkäsi aivan kaikista näistä. Jopa niin paljon, että yritti omalla lusikallaan päästä muidenkin lautasilla oleviin palasiin kiinni.


Näin iloinen kaveri löytyi lauantaina meidän sohvalta.
Tällä hetkellä fiilis on aivan toinen. Sunnuntaina nousi jälleen kerran kuumetta joka on jatkunut tämänkin päivän. Milloinhan tämä sairastelu oikein loppuisi...
Kuvassa päällä Zaran farkut ja Bodenin paita. Omat ompelukset kun menivät kertakaikkisen puihin. Onnistuin ompelemaan paidan neljä kertaa väärin. Ensin takakappaleen väärinpäin (olin jo ehtinyt ommella toisen hihan kiinni ennen kuin huomasin virheeni), sen jälkeen onnistuin ompelemaan hihat kolme kertaa väärin päin. Ensin toisen ja sitten vielä sen toisenkin. Päädyin leikkaamaan paitaan jo ommellun aplikaation irti ja kokeilen sitten myöhemmin paremmalla onnella. Housut onnistui kyllä, mutta koska ne kuuluu settiin, näytän ne vasta kun olen saanut paidankin valmiiksi.
Jos vain joskus ehtisi tältä sairastelulta koneen ääreen...

11 kommenttia:

  1. Onnea hurjan paljon!

    Ja pikaista paranemista..

    JOo, joskus nuo kappaleet ei mullakaan millään meinaa mennä oikein..Tsemppiä!Kyllä ens kerralla!

    VastaaPoista
  2. Mun selaimessa (chrome) ei ainakaan näy kolmea ekaa kuvaa, ainoastaan tuo hieno 1-mallinen täytekakku ja kuva sankarista. Onnea Juniorille!

    Voimia sairasteluun. Se on kyllä tosi kuluttavaa kun aina toipumisen jälkeen tulee uusi tauti (tai sama jälkitautina :( ).

    VastaaPoista
  3. Ai että kun herkullisen näköiset voikkarikakut!

    VastaaPoista
  4. Onnea 1v ja upeat tarjottavat, nammm!

    VastaaPoista
  5. Hienot kakut olet väsännyt! Paljon onnea ja pikaista paranemista pienelle :)

    Johanna

    VastaaPoista
  6. Vau mitä herkkuja! :) slurps!

    Ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  7. tunnustuksia tunnustuksia sinulle blogissani...;)

    VastaaPoista
  8. Näyttää herkulliselta! Nami! Meilläkin juhlitaan parin viikon päästä 1 v synttäreitä.

    VastaaPoista