perjantai 26. marraskuuta 2010

Laukkuja tekevälle ja ei niin tekevälle... Arvonta. PÄÄTTYNYT

Viikko on jälleen vierähtänyt ja nyt on arvonnan aika.

Arvonta päättynyt!
Kiitokset kaikille osallistujille.

Palkintoja on kaksi. Toinen ompeleville lukijoille ja toinen niille jotka eivät ompele tai jostain syystä haluavat osallistua sen toisen palkinnon arvontaan.


Kuten kuva ja otsikko kertoo, kyse on laukuista.
Molemmat ovat syvyydeltään 32cm ja pohjan leveys on 43cm.
Eli ei mikään pieni, mutta ei mikään jättisuurikaan laukku. Juuri sopiva sanoisin.


1. Laukku
Laukku on harmaata villasekoitetta violetilla vuorilla ja sisältää kaikkea pientä kivaa ompeluksia varten. Tuo kukka on irrotettavissa ja siirrettävissä minne ikinä haluaakaan.


2. Laukku 
Kangas japanilaista puuvilla-pellavaa, vuoritettu tummansinisellä pellavalla. 
Kassin sisältä löytyy samoista kankaista tehty pussukka jonka saa näppärästi kietaistua hihnan ympäri (joten ei tarvitse kaivella avaimia/lompakkoa/puhelinta laukun pohjalta).

-----------------------------------------------------------

Arvonnan säännöt on varmasti kaikille tutut, mutta kerrataan vielä...

Kommentoimalla osallistut arvontaan ja saat yhden arvan.
Jos olet lukijapaneelin jäsen (saa liittyä arvonnankin aikana) saat yhden arvan.
Jos linkität arvonnan omaan blogiisi (ensimmäistä kuvaa saa vapaasti käyttää) saat yhden arvan.

Kaiken kaikkiaan on siis mahdollista osallistua kolmella arvalla. Kerro osallistuessasi kuinka monta arpaa sinulle kuuluu ja kumman laukun arvontaan osallistut. Ja mikäli osallistut anonyymina, laita itsellesi joku nimimerkki.
Arvonta päättyy joulukuun 7. klo 23.59 
Onnea kaikille!


124 kommenttia:

  1. Aivan ihania laukkuja, tuo harmaa kukallinen pääsis ihan heti käyttöön!!
    Siis kahdella arvalla alan jänskäämään... =)

    VastaaPoista
  2. Vasta blogiisi löysin ja heti iski. samantien lukijaksi ja mainostamaankin on pakko, jotta parhaat mahdollisuudet laukku nro 2 uusi omistaja pian olisin! eli 3 arpaa;)

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla osallistun kukkalaukun arvontaan.

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana! Ja ykköspalkinto olisi minusta mukava ja ihana <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kasseja. Tulin esimmäistä kertaa blogiisi ja heti osallistun arvontaan 3 arvalla.

    VastaaPoista
  6. Oijoi mikä arvonta! Laukkufriikin unelma! Kahdella arvalla ykköskassin arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  7. Kääk miten ihania kasseja!!! Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! Täältä kans oltais kahdella arvalla mukana ykköskassin arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  9. Minä kans mukana ja kolme arpaa kiitos. Ykköslaukku olis mun juttu. :-)

    VastaaPoista
  10. Joo heti mukana ja ykköslaukku ois ihana. Osallistun siis ja kolmella arvalla, kiitos.

    VastaaPoista
  11. Mahtava arvonta, Aeno!!!
    Kolmella arvalla mukaan, varsinkin tuo harmaa laukku on I H A N A!!!

    VastaaPoista
  12. Eka kertaa löysin tänne ja tietty pitää osallistua arvontaan, tosin vain yhdellä kun en tuota linkityshommaa oikein hallitte. Ja ykkös laukku oli mieluinen.

    VastaaPoista
  13. Osallistun kolmella arvalla ykköskassin arvontaan. Tosi ihania on kummatkin laukut!

    VastaaPoista
  14. Tosi kivat laukut! Mukana kahdella arvalla ja ekan laukun arvontaan.

    VastaaPoista
  15. Upeat laukut arvonnassa! Liityin lukijaksi juuri (luulin, että olin jo, mutta en näköjään ollutkaan). Eli kahdella arvalla mukana, kun SikSakSiskoni nappasi jo kolmannen arvan mahdollisuuden :)

    Sitten en meinaa osata päättää kumpaa laukkua lähtisin tavoittelemaan. Enttententten... taidan tohon kakkoseen kuitenkin kallistua, vaikka ompelutaitoinen olenkin.

    VastaaPoista
  16. Kaksi arpaa minulle, liityin lukijaksikin kun en sitä näköjään vielä ollutkaan. :) Harmaata kassia havittelen.

    VastaaPoista
  17. Yhdellä lipukkeella kakkoslaukun arvontaan.

    aivan upean näköisiä laukkuja ja ekaa kertaa tässä blogissa vierailulla, varmasti tulen toistekin.

    VastaaPoista
  18. Ihania laukkuja!
    Kahdella arvalla mukana ja pitääkö osata valita kumman laukun haluaisi? Voi ei.

    Ehkäpä ykkönen? Kakkonenkin kyllä miellyttää silmää.

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta, tuo harmaa kukallinen laukku on herkku! yhdellä arvalla minä mukana pelissä ;)

    VastaaPoista
  20. Uih! Ekan laukun arvontaan osallistuisin niin kovin mielelläni kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa kahdella arvalla! Ja ensimmäistä laukkua tavoitellaan kiivaasti ;)

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla lähden tavoittelemaan ykköslaukkua.

    VastaaPoista
  23. Aevan ihania laukkuja!Annan kodin kummalle tahansa!:)
    Kahdella arvalla liikenteeseen!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla lähdetään tuota ykköslaukkua tavoittelemaan! =)

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana! Liityin juuri lukijaksesi. AIVAN ihania laukkuja. Suorastaan syötäviä. Kuvat houkuttelevat kangaskauppaan. Täytyy kehitellä omat versiot :) Minulle käy kumpi tahansa laukku. =)

    VastaaPoista
  26. Blogiton seikkailija osallistuu yhdellä arvalla kakkoslaukun arvontaan, usein täällä(kin) vierailen :D
    hoohoo

    VastaaPoista
  27. Vau mitä laukkuja!!! Kumpi vain kelpaisi :)
    Ja kolmella mukana!!

    VastaaPoista
  28. Hei,

    Ihanat laukut. Ykkösen arvontaan osallistun yhdellä arvalla. Omia laukkuja olen ollut aikeissa ommella, mutta aika ei tunnu siihen rittävän joten ovat vielä suunnittelupöydällä ;)

    VastaaPoista
  29. Ihania laukkuja!

    Osallistun 3. arvalla ykköslaukun arvontaan.

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta ! Mukana 3. arvalla ja harmaa laukku on upea.

    VastaaPoista
  31. Mahdottoman ihania laukkuja ja osallistumpa nyt sitten kahdella arvalla arvontaan.

    VastaaPoista
  32. Ykköslaukkua (joka on kerrassaan täydellinen!!) yhdellä arvalla tavoittelen.

    VastaaPoista
  33. Mukana kahdella arvalla ensimmäisen laukun arvontaan :)

    VastaaPoista
  34. Kolme arpaa, linkitin blogini sivupalkkiin. Kassi yks ois aikas kiva, ja kakskin on kiva kanssa :P

    VastaaPoista
  35. Oi, mikä löytö tämä blogi, kiitos arvonnan. Liityin lukijaksi toki. Kaksi arpaa kiitos kassin kaksi arvontaan :)

    VastaaPoista
  36. Kivan malliset laukut !
    Yhdellä arvalla mukana. Laukusta ei väliä kummatkin kivoja.

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukaan! Molemmat laukut kelpaa mulle.. Aivan ihania laukkuja!

    VastaaPoista
  38. IHANIA laukkuja! Kaunis malli!
    Osallistun kakkos kassin arvontaa yhdellä arvalla.
    Mukavaa Joulun odotusta sinulle! :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  39. Kauniita laukkuja! Tuo ykköslaukku sopis nyt uudeksi laukuksi kun vanha vetelee viimeisiään:)

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana! Liityin lukijaksi juuri. Olen kyllä aikaisemminkin blogissasi vieraillut, mutta viestin jättäminen on vähän ontunut.. :) Tosi kauniita laukkuja! Niin ja jos onni suosii niin ykköspalkinto olisi tosi mieleinen.

    VastaaPoista
  41. Aivan ihania laukkuja, varsinkin tuo ensimmäinen! Kahdella arvalla osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  42. Auts!

    Upeet laukut, livenä ihastellut! Tuun arvontaaan mukaan yhdellä arvalla:) T:Linda R.

    VastaaPoista
  43. Jei mitkä palkinnot. Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  44. Kolmella arvalla mukana! Minun on PAKKO saada tuo ykköslaukku!!!

    VastaaPoista
  45. Aivan ihania laukkuja! Rakastuin etenkin tuohon ykkoslaukkuun! Ensimmaista kertaa blogissasi vierailen ja mukana yhdella arvalla!

    Terkuin, Henni

    VastaaPoista
  46. Ykköseen osallistun ja kolmella arvalla, on muuten ihanat palkinnot sulla!! Ihan jännää mitä laukku sisältää...

    VastaaPoista
  47. Mukana yhdellä arvalla ja tuon harmaan huolisin heti!

    VastaaPoista
  48. Oi joi, IHANA arvonta!! 3 arvalla tavoittelen laukkua nro 1.!!!! =))

    VastaaPoista
  49. IHANIA laukkuja. Huolin molemmat, jos pakko valita niin valitsen harmaan.

    VastaaPoista
  50. Kakkoslaukkua yhdellä arvalla lähtee tavoittelemaan blogiton Itikka. Aivan ihania!

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla osallistun ekan laukun arvontaan! Ihania ovat kyllä molemmat!

    VastaaPoista
  52. Ihania laukkuja! Yhdellä arvalla mukana ja tykkään kakkosvaihtoehdosta.

    VastaaPoista
  53. Olen täällä aina silloin tällöin käynyt piipahtelemassa, mutta nyt on ihan pakko liittyä lukijaksi, kun on NIIN ihana palkinto arvottavana. Mukana siis kolmella arvalla ensimmäisen laukun arvonnassa. Toivottavasti onni suosii...

    VastaaPoista
  54. Mukana, luen ja linkitän! Ja tuo ompelevan lukijan lahja saisi hyvän kodin meiltä! ♥

    VastaaPoista
  55. Ensimmäistä kertaa vierailen blogissasi, liityin lukijaksikin. Osallistun kahdella arvalla ensimmäisen laukun arvontaan.

    VastaaPoista
  56. 3 arpaa. ensmäinen laukku on ihana :)

    VastaaPoista
  57. aivan mahtavia laukkuja!aivan ihana blogi myös juuri löysin=)
    kummatkin laukut todella ihania mutta jos pakko valita niin sitten laukku nro. 2.

    -Outi-

    VastaaPoista
  58. OI mitä ihania laukkuja <3
    Mie olen mukana arvonnassa 3 arvalla -ja haaveilen tuosta harmaasta ompelijalle tarkoittamastasi laukusta <3

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla osallistuisin tuon 2. laukun arvontaoperaatioon :D

    VastaaPoista
  60. Yhdellä arvalla osallistuisin 1. laukun arvontaan.

    VastaaPoista
  61. Moikka!
    Löysin blogiisi arpajaismainoksen/-linkin perusteella ja ihastuin heti tekemiisi juttuihin! Olisipa hienoa jos oppisin itsekin tekemään laukkuja jossain vaiheessa! Tykkään tosi kovasti noista sinun tekemien laukkujen mallista. Olen pitkään harkinnut tuon Michaeln Millerin Chirp-kankaan tilaamista, mutta ollut hieman epävarma kun en ole päässyt kangasta hypistelemään missään... Osaisitko siis kommentoida minkä laatuiselle se vaikutti, onko napakkaa ja hyvin palautuvaa?

    Arvontaan osallistun kahdella arvalla, osallistun yksivärisen laukun arvontaan.

    VastaaPoista
  62. Arvontaan osallistun yhdellä arvalla. Harmaata mulle,kiitos! Mukavan näköisiä laukkuja.

    VastaaPoista
  63. Kivoja laukkuja! Varsinkin tuo ylin...mukana siis kanssa yhdellä

    VastaaPoista
  64. Upeat laukut!! Kahdella arvalla mukana ehdottomasti ja tuo ensimmäinen laukku haluaisi meiltä uuden kodin :)

    VastaaPoista
  65. Hei! Haluan osallistua yhdellä arvalla ton 1. laukun arvontaan.

    -Nennuska

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukaan harmaan laukun metsästykseen!

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla mukana, ensimmäistä laukkua ihastellen :)

    -Johanna (nxmo)

    VastaaPoista
  68. Ylihienoja laukkuja molemmat, mutta 1 laukku on enemmän mun mieleen kun siinä on tuo kukkainen yksityiskohta, toivottavasti lykästää :-)

    -Piia M. Vaasasta

    VastaaPoista
  69. niin ja kanssa yhdellä arvalla mukana, jäi ekastaviestistyä pois.

    t. Piia M. vaasasta

    VastaaPoista
  70. Osallistun 1:llä arvalla 1. laukun arvontaan. Terkuin TiiMa

    VastaaPoista
  71. ihania laukkuja!

    kolmella arvalla mukaan ensimmäisen laukun arvontaan :)

    VastaaPoista
  72. oo vau :)!! Löysin blogiisi toisen blogin kautta ja aivan ihana arvonta. Todellakin osallistun ja liityin lukijaksi..ja linkitinkin myös, jotenka 3 arpaa mulle!! :) hui, ja vaikee kyl valita, mutta 2.laukun valitsisin :).

    VastaaPoista
  73. Ihania laukkuja!
    Olen mukana harmaan laukun arvonnassa kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  74. Aivan ihania laukkuja molemmat! Osallistun yhdellä arvalla ykköslaukun arvontaan.

    - Sanna N. Oulusta

    VastaaPoista
  75. Vau! Osallistun ekan laukun arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  76. Aina pitää yrittää ja ekaa laukkua tavoitella! Yksi arpa tänne siis.

    VastaaPoista
  77. Aivan ihania laukkuja! <3

    Pakko osallistua kolmella arvalla, ja tuo ensimmäinen on mieleisin tälle kotiompelijalle :)

    VastaaPoista
  78. 2 arvalla mukana!! Ihania juttuja blogissasi!

    VastaaPoista
  79. Vau! Mulla olikin tämä postaus mennyt ihan ohi! Ehdottomasti kahdella arvalla mukana. Ykköslaukkua tavoittelen, mutta kakkonenkin kyllä kelpaa mainiosti:)

    VastaaPoista
  80. Kahdella arvalla mukana ykköslaukun arvonnassa =)

    VastaaPoista
  81. Yksi arpa ja molempi parempi, aivan ihania kumpikin! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  82. Mukana yhdellä arvalla, molemmat laukut ovat ihania!!!

    VastaaPoista
  83. Tämä osallistus yhdellä arvalla "ykköslaukun" arvontaan.
    -Lenni-

    VastaaPoista
  84. Osallistun kahdella arvalla iiihanan ykköslaukun arvontaan =)

    VastaaPoista
  85. Osallistun kolmella arvalla (linkitys, lukija, kommentti) laukun nro 1 arvontaan.

    VastaaPoista
  86. aivan ihana laukku nro 1. osallistun varmasti arvontaan :) olen uusi lukija mutta varmasti seuraan jatkossakin tekeleitäsi. laitoin sinut blogini seuraus listallekkin :)

    käyhän kurkkaas minunki blogi jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  87. Ihania!!!! Mielettömiä laukkuja!! =) Kahdella arvalla on pakko osallitsua ykköslaukun arvontaan, tuoahn olisi täydellinen talvitakkini pariksi ja täyttäisi sen puuttuvan harmaan laukunkin paikan samalla. <3

    Eli linkitän blogiini. =)

    VastaaPoista
  88. Todella kauniita laukkuja. Eksyi ensimmäistä kertaa blogiisi ja liityin lukijaksi. Osallistun kahdella arvalla arvontaan! Kukkalaukku on magee. :)

    VastaaPoista
  89. Ykkönen! Ihana,kuten kakkonenkin:)
    Mukana yhdellä arvalla näin alkuun...toivottavasti onni suosii;)

    VastaaPoista
  90. Mukana yhdellä arvalla ihanien laukkujen arvonnassa. Ja harmaa mieluisempi.

    VastaaPoista
  91. Upeita laukkuja! Molemmat on kauniita! Osallistun yhdellä arvalla ja kun toinen on valittava, niin ottaisin sitten vaikka laukun nro 2.

    VastaaPoista
  92. Laukku nro 1 ja yhdellä arvalla mukana! :)

    - Emppuli

    VastaaPoista
  93. Tuo kakkoskassi on upea ja kantaisin sitä enemmän kuin mielelläni mukana! :) Kahdella arvalla lähetään liikenteeseen! :)

    VastaaPoista
  94. Voi mitä suloisuuksia, kahdella arvalla mukana ekan laukun arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  95. Sarita: Vastaan tähän koska jostain syystä en pääse suoraan blogiisi vastaamaan :)

    Eli...Erittäin tyytyväinen olen sen trikoon laatuun. Molempia on nyt pesty ainakin kymmenen kertaa ja värit on edelleen loistavat. Sehän on 100% puuvillaa joten missään nimessä palautuvuus ei ole elastaanitrikoon luokkaa, mutta ei se mitään loputtoman löperöäkään ole.
    Olikohan tästä nyt mitään apua :D :D

    VastaaPoista
  96. Ihania laukkuja! Minulle kelpaa kumpi vaan! Osallistun arvontaan 1 arvalla.
    Kassin kaavat ja ohjeet kiinnostaisivat myös...

    VastaaPoista
  97. Yksi kassifani tulee mukaan arvontaan kolmella arvalla ;D Molemmat kassit ihania, vaikea sanoa kumpi ihanampi!

    VastaaPoista
  98. Ensimmäisen kassin ottaisin:)
    yhdellä arvalla mukana..
    -anna-

    VastaaPoista
  99. Löysin tänne ekaa kertaa Riikan blokin kautta! Aivan ihanan malliset laukut! :D Ja ykköslaukkua tavoittelen yhdellä arvalla, kun toi lukijapaneli ei toimi! Täytyy siis myöhemmin liittyä lukijaksi! ;D

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan .
    Ykköslaukku kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  101. Kahdella arvalla mukana, ykkönen kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  102. Kolmella arvalla mukaan. Molemmat laukut näyttää todella tyylikkäiltä, mutta kallistun ensimmäiseen eli harmaaseen tällä kertaa. Nyt linkittämään ja sitten vaan odotellaan arvonnan tuloksia...

    VastaaPoista
  103. joskus vielä olen itsekin noin kätevä. ihastuin tuohon harmaaseen aivan tajuttomasti.
    mulle kaksi arpaa!

    VastaaPoista
  104. Harmaa se on minunkin suosikki,vaikka eipä siinä toisessakaan ollut mitään valittamista :) yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  105. yhellä arvalla miekin haluan osallistua tuon ensimmäisen kassin arvontaan

    VastaaPoista
  106. Onpa hieno arvonta! Olisin mukana kahdella arvalla ensimmäisen laukun arvonnassa.

    VastaaPoista
  107. Kolmella arvalla mukana.
    2 laukku olis kiva saada. :)

    VastaaPoista
  108. Ihania molemmat!!Lähden mukaan yhdellä arvalla tavoittelemaan laukkua nro 1.

    VastaaPoista
  109. Yksi arpa käytettävänä, harmaata villakangaskassia kuikuilen.

    kiltaks@luukku.com

    VastaaPoista
  110. yksi arpa toisen kassin arvontaan :)

    VastaaPoista
  111. Vieläkö ehtii? Kahdella arvalla mukaan. Aivan ihania laukkuja - kumpi tahansa kelpaisi minulle!

    VastaaPoista
  112. aeno, kiitos paljon vastauksestasi! Taidanpa uskaltautua tilaamaan kangasta meidän tytölle, hän kun ihasteli sitä kuvien perusteella kovasti. :)

    VastaaPoista
  113. ANTEEKSI ETTÄ LÄHETÄN KUTSUN TÄTÄ KAUTTA... EN VAIN KYENNYT LÖYTÄMÄÄN MEILIÄSI.

    TERVETULOA DELL’ECON JOULUISEEN VARASTOMYYNTIIN!
    Perjantaina 17.12.2010 klo 16-20.30

    Sorvaajankatu 9, sisäänkäynti Puusepänkadun puolelta, 3. krs.(sisäänkäynnillä ulkotulet)

    Hyviä joulutarjouksia maahantuojalta- luonnonkosmetiikkaa, terveys- ja kauneustuotteita!

    Tarjolla lämmintä juotavaa, viiniä ja makupaloja!
    Ilmoitathan tulostasi tarjoilua varten, kiitos.

    Lämpimästi tervetuloa!

    Terveisin,
    Susanna
    Dell'Eco
    info@delleco.fi
    www.delleco.fi
    www.delleco-shop.fi

    TERVETULOA FACEBOOK-YSTÄVÄKSEMME!
    http://www.facebook.com/pages/DellEco/219278107301

    VastaaPoista
  114. Oi kuinka kauniita laukkuja. Itse olen vasta ompelun saloihin opettelemassa, enkà ole juurikaan niistà blogissani maininnut. Osallistun arvontaan yhdellà arvalla ja molemmat laukut sisàltòineen tai ilman kelpaavat ☺

    VastaaPoista
  115. Ihanaa, vielä ehdin mukaan. Olen mukana kahdella arvalla. Tämä on todella huikea arvonta!! Mie en osaa ommella yhtään, mutta aion ostaa ensimmäisen ompelukoneeni joulun jälkeen ja opetella. Kiva blogi!

    VastaaPoista
  116. Ihania laukkuja!
    Yhdellä arvalla mukaan, kumpi vain laukuista kelpaisi.Molempi parempi:) Onneaan arvonnassa koettaa eräs, joka ei tule ollenkaan toimeen ompelukoneen kanssa...

    VastaaPoista
  117. Aivan ihania laukkuja. Numero yksi taitaisi olla enempi omaa tyyliä. Yhdellä arvalla mukana, peukut pystyyn :)

    t. Kirsii

    VastaaPoista
  118. Osallistun kahdella arvalla ykköslaukun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  119. Ihanat laukut, osallistun yhdellä arvalla ykköslaukun arvontaan :)

    VastaaPoista
  120. hih.. katsoin äkkiä väärin päivämäärän. Noh, ihania laukkuja joka tapauksessa :) Ihanaista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista