perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden viimeiset


Eilen ompelin muutamia perusjuttuja molemmille muksuille. Näistä näytille ensimmäisenä pääsee Juniorin paita ja sen kaveri, haaremihousut. Paitaan käytin Ottobren 'Papana'-kaavaa ja housut tein suoraan kankaalle piirtäen. Perushaaremithan eivät kovin monimutkaiset ole, sen kun piirtää etu- ja takakappaleet isoiksi länkisääriksi ;)

Tuo Iikku-Kiikulta ostettu norsukangas on aivan ihanan pehmeää ja joustavaa. Kuinkahan mahtaa käyttäytyä pidemmällä aikavälillä? Voiko joku jakaa omia kokemuksiaan?

Housuihin käytin kaappiin äitiyspaitoja varten hankittua ohutta puuvilla/elastaanitrikoota. Paidat jäi ompelematta koska pääosan raskaudesta olin kotona erittäin pahojen selkävaivojen takia, enkä siten tarvinnut niin paljon äitiysvaatteita kuin olin alunperin suunnitellut. Yli vuoden se siis on siellä ollut ja näihin se oli täydellistä. Joustavaa, pehmeää sekä tarpeeksi ohutta jolloin kangas laskeutuu nätisti eikä jalansuiden "resorit" ole liian paksut.

Mitään lupauksia en aio uudelle vuodelle tehdä. Tai noh, ehkä voin luvata saada raskauskilot pois ennen syksyn töihinpaluuta (jolloin en tarvitse uusia työvaatteita) ja olla ostamatta niin hurjia määriä kankaita... Ja kangaskaapin voisin käydä läpi heti tammikuussa ja laittaa tänne sitten ison vaihto/myyntipostauksen.  
Tämä tältä vuodelta ja ensi vuoden puolella palaan muutamien mekkojen kera. Nyt paistamaan Satay-vartaita, leikkelemään nakkeja lapsille, viihdyttämään vieraita ja vähän myöhemmin hiukan paukuttelemaan poksuja.

Kaikille lukijoille rutkasti onnea vuodelle 2011!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Yksi parhaista ja ohje siihen

Tämä on ihan parasta herkkua ja ihanaa näin jouluruokien jälkeen. Meillä tätä syödään aina kun kyseisiä kurpitsoja kaupoista löytyy. Ja näin talvella lämmin keitto on parasta pulkkamäen jälkeen.
Hankalia metsästettäviä nuo talvikurpitsat. Tällä hetkellä olen Helsingissä tavannut niitä vain Kampin K-kaupassa sekä Hakaniemen kauppahallin luomukaupassa.
Jos siis näet niitä jossain, suosittelen kokeilemaan seuraavaa...

Tarvitset kaksi kaunista kurpitsaa, yhden sipulin ja valkosipulia makusi mukaan. 
Meillä se tarkoitti neljää kynttä...

Halkaise kurpitsat pituussuunnassa kahtia.

Poista siemenet hyvin lusikalla. Kuori ja silppua sipulit.
Jos haluat nopeuttaa keiton valmistumista voit leikata kurpitsat pienemmiksi lohkoiksi.

Öljyä uunivuoka sekä kurpitsan puolikkaat ja ripottele päälle vielä hitunen suolaa sekä pippuria.

 Paahda kurpitsoja 200 asteessa kunnes liha on pehmeää ja tumman oranssia. 

Kurpitsojen jäähtyessä kaada vuokaan mahdollisesti jäänyt öljy kattilaan ja lisää nokare voita. Mikäli vuoassa ei ole öljyä, lisää vain voita.
Kuulota sipulit kattilassa pehmeiksi ja läpikuultaviksi ja lisää sitten n. 7dl kanalientä ja kiehauta. Puhtaasti kasvissyöjät voivat käyttää tietenkin kasvislientä. 
Lisää joukkoon kurpitsojen liha jonka saat nyt helposti kaavittua lusikalla pois.

Soseuta tasaiseksi keitoksi (ja siivilöi jos haluat hifistellä)
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa pippuria. Päälle voi ripotella silputtua persiljaa jota meiltä ei tällä kertaa löytynyt.
Nauti lempileipäsi kera.

Keittoon voi halutessaan lisätä nokareen tuorejuustoa, ranskankermaa tai lorauttaa mukaan kermaa. Myös kevyesti chilillä ja kookosmaidolla maustettuna tämä on ihanaa.
Talvikurpitsan siemeniä en ole onnistunut löytämään mistään, mutta tällä kertaa muistin ottaa ne talteen ja ehkäpä ensi syksynä saan valmistettua tätä itse kasvatetuista yksilöistä.



maanantai 20. joulukuuta 2010

Sairastuvan jouluntoivotukset

Ihana lukea muiden hyvin sujuvista jouluvalmisteluista kun omat on aikatauluiltaan ihan sekaisin. 
Ensin kuopus sai kivan silmätulehduksen johon olikin mukavasti yhdistynyt molempien korvien tulehtuminen. Kun sitten siitä päästiin alkoi meillä jyllätä jonkun sortin vatsatauti, joka ei onneksi iskenyt pienimpään, mutta kävi kyllä meidät muut läpi. Eikä tietenkään samaan aikaan, vaan tokihan sen pitää tulla kaikille omina päivinään ettei varmasti päästäisi helpolla. Toisaalta yhden vessan taloutena oli tämä ehkä kuitenkin mukavampi tapa... Arvonnan laukutkin sain postiin vasta viime perjantaina (vai olikohan lauantai?). Kuitenkin, täällä ei siis ole juurikaan nukuttu, valmisteltu jouluruokia, saati sitten tehty joulusiivousta.

Tämän kaaoksen keskellä olen silti varastanut minuutin sieltä, kymmenen täältä ja saanut Juniorin vaippakaapin ajantasalle. Jonkin aikaa on työmiehellä vako vilkkunut ja nyt ei sitä ongelmaa enää ole.

Kahteentoista vaippaan sain aikaa kulumaan kiitettävät kaksi viikkoa. Viimeisenä päivänä nepitin näitä vielä kahden aikaan yöllä, mutta päästäänpähän ainakin osittain pois kertakäyttöisistä. Ompelin myös jokaisen vaipan sisälle bambutaiton ja kunhan käyn paketin postissa, ompelen vielä hamppua niille kaveriksi. 
Kaava oma taakse kiinnittyvä, kankaat vähän sieltä sun täältä. En muista mikä on mistäkin kaupasta, nämä kun ovat olleet ompelupöydällä valmiiksileikattuina todella pitkään.

Huomenna on uusi, terve päivä ja toivottavasti saan viimeinkin piparitalon kasaan. Niin ja laatikot paistettua. Sillit ja silakat liemiin. Ja siivouskin olisi hyvä tehdä... 
Tohinasta viis... 
Jätän teidät lomailemaan joulukorttikuvausten "ei niin onnistuneen" otoksen kera, jossa kuitenkin ehkä on sitä joulufiilistäkin. Ainakin omasta lapsuudesta muistuu mieleen vastaavia tilanteita ;)

Ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua kaikille!
Palataan asiaan mitä luultavammin ensi vuoden puolella.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Ja laukukkaat ovat...

Ihan ensiksi aivan mielettömän suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille.
Kun päätin tämän järjestää, en uskonut että yli sata ihmistä on ilman veskaa ;)

Mutta nyt, nyt arvonta on ohi.

Osa ei ollut valikoinut laukkua tai ilmoitti että kumpikin käy. Näissä tapauksissa laitoin arvat Isosiskon mielen mukaan jompaan kumpaan listaan :)
Ja voittajat laukuille valitsi random.org koska tulostimen puuttuessa en laiskuuttani jaksanut kaikkia lipukkeita käsin kirjoittaa... Isosisko painoi näppäintä samalla kun Pikkuveli hakkasi muita näppäimiä.



Ensimmäisen laukun voittajaksi valikoitui 161 arvan joukosta numero 101.
Joka taasen omassa listassani oli...

 Laukkun sisällä Lapinkalle lähtee pari vintagekaavaa (toinen englanninkielinen), vintagenauhoja sekä ei-niin-vintage nappeja.



Toisen laukun voittaja löytyi 57 arvan joukosta numerolla 4, eli...

Onnea molemmille!

Laitatteko osoitetietojanne minulle osoitteeseen aenoblog(a)gmail.com niin pistän laukkunne postiin, mikäli tältä kaikelta lumelta sinne meidän rimpularattaiden kanssa pääsen ;)

Itselle olen tekemässä vastaavanlaista hiukan isompaa kassia hoitolaukuksi. Siihen sitten tulee useita taskuja sisälle, sekä irroitettava hihna rattaita varten. Voisin tehdä siitä pientä ohjetta ja mitata kaavoja.

Kiinnostaisiko nähdä? 
 

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kuinka valmistaudun hoitovapaaseen... "pieni" ostopostaus

Tänään olen kuluttanut sievoisen summan rahaa kangaskaupoihin. Mennään ihan kolminumeroisissa summissa kun kaikki lasketaan yhteen... Mutta puollustuksekseni sanottakoon että sain ihan mukavasti veronpalautuksia ja tipahdan jouluaattona kotihoidotuelle jonka jälkeen en hirvittävästi voi kankaita ostella. Tähän mieheni sanoisi että tarvitseeko niitä nyt muutenkaan ostella kun on kaappi jo aika täynnä. 

Alunperin lähdin kaupungille tarkoituksenani löytää itselleni takki ja koska juuri sitä oikeaa takkia ei löytynyt, kävelin Eurokankaaseen josta nappasin palalaatikosta mukaani villakangasta.

Ja kun palapuolella olin niin katsastin tietysti muutkin laatikot...


Fleecelaatikosta löytyi aivan ihanaa maatuskaa ja sisustuskangaspuolelta löysin yllätyksekseni Sandersonin 'Dandelion Clocks' kuosia blackcurrant sävyssä. 
Rakastan tuota kuosia jota löytyy meiltä keittiöstä tyynyinä eri sävyssä. Kankaassa on pientä painovirhettä, mutta ei mitään sellaista mitä en pystyisi leikatessa kiertämään.
Näiden lisäksi mukaan tarttui siis se takin kangas ja kirkkaankeltaista trikoota.

Sampsukalta tilasin vaippakankaiden lisäksi kahta ihanaa trikoota.
Eläimet
Mereneläimet turkoosi
 Iikku-Kiikultakin on tulossa kankaita kaappiin. En voinut vastustaa pientä joulualea... 5. päivään saakka kaikki kankaat -15%

Pingviinit lime
Autot
Apinat
Norsut
 Näiden lisäksi saan vielä ihania norsuja
keltaisena
ja
vihreänä

Ja jottei kankaat vahingossakaan pääse loppumaan, tilaan vielä tässä kuussa muutamia jaardeja puuvillaa rapakon takaa sekä hieman lisää trikoota. Onkohan tässä nyt kuitenkaan riittävästi? Onko jotain mitä pitäisi vielä hankkia...

Arvontaan on tullut osallistujia enemmän kuin olisin ikinä uskonut! Kiitokset osallistujille ja vieläkin mahtuu mukaan.
Nyt lähden tutkimaan osallistujien blogeja, mikäli vain pääsen. Jostain syystä bloggeri ei halua välillä näyttää minulle muiden ylläpitämiä blogeja (ainakaan lukijapaneelista en pääse kaikkien sivuille vaikka tiedän niiden olevan olemassa). Johtuneeko muiden käyttäjien asetuksista vai onko muillakin samaa ongelmaa?

perjantai 26. marraskuuta 2010

Laukkuja tekevälle ja ei niin tekevälle... Arvonta. PÄÄTTYNYT

Viikko on jälleen vierähtänyt ja nyt on arvonnan aika.

Arvonta päättynyt!
Kiitokset kaikille osallistujille.

Palkintoja on kaksi. Toinen ompeleville lukijoille ja toinen niille jotka eivät ompele tai jostain syystä haluavat osallistua sen toisen palkinnon arvontaan.


Kuten kuva ja otsikko kertoo, kyse on laukuista.
Molemmat ovat syvyydeltään 32cm ja pohjan leveys on 43cm.
Eli ei mikään pieni, mutta ei mikään jättisuurikaan laukku. Juuri sopiva sanoisin.


1. Laukku
Laukku on harmaata villasekoitetta violetilla vuorilla ja sisältää kaikkea pientä kivaa ompeluksia varten. Tuo kukka on irrotettavissa ja siirrettävissä minne ikinä haluaakaan.


2. Laukku 
Kangas japanilaista puuvilla-pellavaa, vuoritettu tummansinisellä pellavalla. 
Kassin sisältä löytyy samoista kankaista tehty pussukka jonka saa näppärästi kietaistua hihnan ympäri (joten ei tarvitse kaivella avaimia/lompakkoa/puhelinta laukun pohjalta).

-----------------------------------------------------------

Arvonnan säännöt on varmasti kaikille tutut, mutta kerrataan vielä...

Kommentoimalla osallistut arvontaan ja saat yhden arvan.
Jos olet lukijapaneelin jäsen (saa liittyä arvonnankin aikana) saat yhden arvan.
Jos linkität arvonnan omaan blogiisi (ensimmäistä kuvaa saa vapaasti käyttää) saat yhden arvan.

Kaiken kaikkiaan on siis mahdollista osallistua kolmella arvalla. Kerro osallistuessasi kuinka monta arpaa sinulle kuuluu ja kumman laukun arvontaan osallistut. Ja mikäli osallistut anonyymina, laita itsellesi joku nimimerkki.
Arvonta päättyy joulukuun 7. klo 23.59 
Onnea kaikille!


perjantai 19. marraskuuta 2010

Sisko, sen veli ja niiden yksi serkku

Viime sunnuntaina ompelin Sampsukalta tilaamastani sienitrikoosta settiä vaikka muille jakaa. Jäi sitten kuvaamatta ja kun jäi kuvaamatta niin jäi myös bloggaamatta. Illalla Juniorille nousi kuumetta ja maanantaina kävin itse poistattamassa viimeisen viisaudenhampaan. En siis vieläkään ehtinyt kuvaamaan, saati sitten bloggaamaan.
Nyt kun Juniorilla on olo jo parempi, eikä minullakaan ole kuin turvotusta ja mojova mustelma leuassa, ehdin ottaa kuvat, muokata ne ja viimeinkin myös laittaa ne tänne. Kuvat on sitten ihan outoja, se on tämä valo tai oikeammin sen vähyys...


Esikoiselle peruspaita ja kaveriksi housut velourista, molemmat omalla kaavalla. Velour muhinut kaapissa noin puoli vuotta. Alunperinkin housuja varten ostin, mutta jostain syystä en ole onnistunut niitä ennen tätä ompelemaan...

 Pikkuveljelle sitten "Papana" paita ja omalla kaavalla tehdyt housut. Housujen kangas on ohutta collegea ja ostettu joskus muinoin kirppikseltä esikoisen housuja varten. Sen verran kauan maannut kaapissa kun ei se enää millään olisi 110cm housuihin riittänyt...

Kangasta riitti vielä, joten tein siskon tyttärelle joululahjaksi tunikamekon ja velouriset "Millat" (Ottobre 6/10). Housujen malli on kyllä ihana ja täytyy omallekin neidille tehdä trikoosta vastaavia. Alkuperäisessä suunnitelmassa tunikassa oli pitkät hihat, mutta sitten jouduin tekemään vaikean päätöksen. Joko ompelen lyhyet hihat tai yhden pitkän... Pitkähihainen alla ratkaisee ongelman talvella, eikä tätä nyt tarvitse jättää kaappiin kesälläkään.
Housujen velour on muuten samaa kuin esikoisellakin, valo vain teki tepposet kuvatessa.

Tuossa kangaskaappia pitkästä aikaa siivoillessani mietin josko pitäisin pienen arvonnan ompeleville lukijoilleni, ompelemattomia kuitenkaan unohtamatta. Nyt kun lukijoita on kaunis tasaluku (tervetuloa uusille) voisi se olla ajankohtaista. Pistän mietintä myssyn päähäni ja palaan tähän myöhemmin. Vai joko teitä alkaa arvonnat kyllästyttämään?

tiistai 9. marraskuuta 2010

Taivas vinossa

Nyt sitä sitten tulee taivaan täydeltä. Lunta. Ihanaa valkoista lunta. Nähtäväksi jää kuinka kauan ehtivät maassa olla ennen sulamistaan, mutta sitä ennen aion ottaa kaiken mahdollisen ilon irti. Ihan riittävästi ei taida pulkkamäkeä varten tulla, mutta enkeleitä on käytävä heti huomenna aamusta tekemässä.


Tänään tein Juniorille tälläisen pikaisen setin. Housut leikkasin jo viikko sitten, mutta oikean värisen resorin puutteessa jäivät ompelematta. En uskaltanut netitse lähteä sävyä arpomaan, joten extempore-ratkaisuna päätin tehdä housuille paidan joka sallisi muunkin sävyiset resorit, sekä aplikoida niihin jotain pientä.

No, ei se mennyt ihan niin kuin piti. Housujen tähdet eivät ole polvien kohdalla ja ne ovat isot suhteessa housuihin. Niin, ja aplikoin tähdet takakappaleille... Onneksi tässä omassa kaavassani on varaa vyötäröllä reilumminkin, joten ei kun vain leikkaamaan etukappaleesta takakappale ja toisin päin.
No entäs paita sitten... Kangas mahdottoman löperöä ja ompelun jälkeen muistin ettei sitä ole esipesty ollenkaan, joten kuinkahan käy ensimmäisen pesun jälkeen tähdelle. 
Ja kaikki asun tähdet ovat iloisesti vinossa, ja täysin erilaisia keskenään. Vaan haitanneeko tuo. Käytettäväksihän tämä on tehty ja päällä ollessa virheitä tuskin huomaa. Vinoudenkin voi laittaa erikoisuudeksi, eikö?
Kaikki kankaat hankittu Eurokankaasta ikuisuus sitten.

Juniori on oppinut nousemaan ylös ilman tukea ja askeliakin tapailee. Kyllä hirvittää, ikää kun kaverilla ei ole kuin 7kk. Mitkä muuten olisi hyvät talvikengät tuollaiselle kävelemään opettelevalle? Esikoinen oppi taidon kesällä, joten talvella lumessa ei suuria ongelmia ollut. Tämän pitäisi harjoitella siellä lumessa... Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Chirpy Chirpy Cheep Cheep

Kylläpä laulattaa kun viimeinkin pääsin ompelemaan uuteen keittiöön. Remontti on nyt kolmea ovea vaille valmis, mutta kaikki tavarat on siirretty jo omille paikoilleen ja elämä alkaa jälleen asettua omiin uomiinsa.
Viisi viikkoahan siihen meni. Ensimmäinen arvio ylittyi reilusti, enkä olisi uskonut joutuvani olemaan näin pitkään ompelematta. Alunperinhän minulla oli tarkoitus ommella välillä jotain pientä, mutta Juniorin flunssa ja uudet hampaat eivät antaneet aikaa ommella ja rajallisessa tilassa ei niiden lyhyiden unienkaan aikana voinut koneita käyttää.

Laulattaa muuten muutenkin... Lakko päättyy sunnuntaina ja muutamia kankaita olenkin jo sillä silmällä katsellut. Olenpa yhtä jo Sampsukasta ennakkotilannutkin. Ajattelin että se ei ole lakon rikkomista, koska kangas tulee vasta lakon jälkeen (ainakin näin yritän itselleni uskotella).


Tämä Patty Youngin Michael Millerille suunnittelema trikoo päätyi Isosiskon paitaan ja mekkoon. Aika villi, mutta silti niin ihana kuosi josta paidan aplikaatioon hyppäsi yksi tipuista. Tipusen piti alunperin olla turkoosi, niin kuin piti olla kanttaustenkin, mutta huomasin että ompelulaatikossani ei ole yhden yhtä turkoosia lankarullaa. Kauppaan ei tänään huvittanut lähteä sateen ja todella navakan tuulen takia, joten vaihdoin paidankin kantit pinkeiksi. Nyt pöydällä lojuu yksinäinen puolivalmis tipunen odottelemassa turkoosia lankaa ja paitaa johon pääsisi kiinni.

Paljon on ehtinyt suunnitelmia kertyä päähän remontin aikana. Jonossa on ainakin mekko itselle ja hametta, paitaa, housua ja mekkoa lapsille. Ja pitänee tehdä mallikappale Ottobren suunnittelukilpailuun suunnittelemastani asusta.

Tuota kangasta muuten jäi 70x140cm palanen jos joku haluaisi vaihtaa sen samanmoiseen palaseen JNYn tähti/pilvitrikoota tai Kameleontin raita/tähti/apinatrikoota. Jotain muutakin saa tietty ehdottaa...

tiistai 19. lokakuuta 2010

Uusi, ihana Ottobre

Tänään se kolahti luukusta ja kolahdus kuului omasta päästäkin kun aloin yhdistämään kaapissa olevia kankaita näihin ihaniin uusiin malleihin...


Hyvänoloinen kalsari malli. Valitettavasti 86cm ylöspäin, joten ensi talveksi sitten meille. Raglanpaitakin on kyllä ihan hauska, mutta tuo haalari ei nyt iske. Ehkä liiankin retro minun makuuni.

Haaremihousut rentoon hengailuun teen aivan varmasti. Paita taitaa jäädä tekemättä...

Tämä mekko on minusta niin nätti, mutta tiedän jo valmiiksi ettei esikoinen sellaista halua. Noh, ainahan sitä äiti saa haaveilla.

Pari ihanaa kaavaa tytöille. Kauluspaitamekkoa vastaava kaava löytyykin jo yhdestä japanilaisesta kirjasta, mutta ehkäpä sitä uskaltaisi yrittää nyt kun on suomenkieliset ohjeetkin.


Tämä setti on niin mahtava etten oikein tiedä miten päin olisi. Mutta tässä harmittaa se että Juniori A) on reilusti alle tuon takin 98cm (housujen 92cm) ja B) ei osaa vielä kävellä joten hiukan hukkaan menisi nämä ihanuudet meillä. Jospa joku muu tekisi niin saisin niitä sitten ihastella...

Samoin tästä tykkään, mutta jälleen kerran, aivan liian isoa kokoa meille... Jonain päivänä sitten.

Vauvapuolella ei ollut meille tällä kertaa yhtään mitään, valitettavasti. Ihan hauska pingviinipuku sieltä löytyy, mutta ei ole meidän juttu se. Näppärä unipussi löytyy myös, mutta eipä ole sille tarvetta. Nyt ei auta muu kuin odotella että Juniori kasvaa niin pääsen ompelemaan näitä. Tällä hetkellä ei nimittäin inspiraatiota kaavojen pienentämiseen tai niiden muokkaamiseen muutenkaan ole. 
Lehden lopussa on muuten myös suunnittelukilpailu jossa palkintona Janomen Cover Pro 1000CPX. Itse ainakin aion osallistua ja varmaan teistä moni muukin. Vai mitä?

Ensi viikolla saattaa minullakin olla tästä lehdestä jotain valmiina. Lupasivat nimittäin että päästään viikonloppuna siirtämään tavaroita takaisin keittiöön. Jee! Eihän tässä mennytkään kuin kaksi kertaa alkuperäiseen aikatauluun verrattuna. Aikataulu nyt oli ilman vesivahinkoakin arvioitu aika optimistisesti, mutta juuri nyt viivästyminen ei ota päähän. Minusta on vain ihanaa saada kokonaan uusi keittiö! Ainoa harmistuksen aihe on se että kaikki olohuoneen kalusteet on pestävä. Kuten kuvistakin huomaa, rahin päällä on syöty ja siihen röpötelty jotain. Samoin sohvassa on mukavat pienet sormenjäljet muistona tummien viinirypäleiden syönnistä. Toivotaan että lähtee vielä pesussa pois...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Väliaikatietoja ja muutakin välijuttua

Vielä kuukausi (aika tarkalleen) olisi lakkoa jäljellä. Tähän mennessä olen ostanut  ainoastaan ne aiemmin jo mainitsemani vuorikankaan ja fleecen. 
Mutta mutta... molemmat lapset tarvitsisivat villaisia välihousuja/leggingsejä ja koska merinovillatrikoota ei löydy kaapista, enkä haluaisi valmiina niitä ostaa (löytyykö muuten edes 110-116cm villaisia leggingsejä mistään?), niin sitä täytyisi kai sitten tilata kangasta. Muuten kyllä odottaisin tämän kanssa lakon loppuun, mutta ensi viikolta on luvattu ilmojen kylmenevän ja jotain tarvittaisi välikausikamppeiden ja farkkujen alle lämmikkeeksi. 
Joten ehkäpä rikon lakkoa ja tilaan kankaan, mutta vain ja ainoastaan sen merinovillan (ja coolmaxia vaippoihin joita on nyt aivan liian vähän). Toisaalta taas tämän remontin keskellä ei ole tullut hirvittävästi ommeltua, niin voi olla että villatkin jäisi remontin jälkeiseen aikaan. Tätä täytyy selkeästi vielä miettiä...

Jotain pientä olen kuitenkin saanut aikaiseksi kaaoksenkin keskellä. 
Esikoinen sai tälläisen asun lämmittämään viileämpinä päivinä. Päässyt vasta parina aamuna käyttöön, mutta kohta on varmasti käytössä joka päivä ja talvella sitten topan alla kylmimpinä päivinä sekä pidemmillä ulkoiluilla.
Paita on Ottobren 'Sulo' jonka tein pitkähihaisena. Kaava oli yllätyksekseni kapeampi kuin muut Ottobren kaavat, joten paitakin jäi ehkä liian kapeaksi. Onneksi meillä käytetään aika napakoita paitoja muutenkin niin mahtuvat kyllä tämän alle, mutta seuraavan kerran en kyllä jätä saumavaroja lisäämättä. Kaula-aukon resorin tein pidemmäksi, hiukan poolomaiseksi jolloin suojaa paremmin.
Housut tehty omalla kaavalla jossa ei ole sivusaumoja ja yläreunassa on vain napakka resori ilman kuminauhaa. Yritin vähentään mahdollisimman paljon kerrospukeutumisessa helposti tulevia tönkköjä kohtia ja uskon siinä onnistuneeni.
Pallofleece ostettu Saksasta ja punainen yksivärinen Eurokankaan palalaatikosta. Resorit taisin ostaa kesäisellä Oulun reissulla Metsolasta.


Tälläisen sain Hipulta. Kiitokset siitä. Sain tämän jo aiemmin, joten nyt jäätte ilman lisäinfoa :)

Kuten huomaatte, saan siirrettyä jälleen kuvia koneelle. USB-piuhaan en löytänyt, mutta kahden viikon pähkäilyn tuloksena huomasin että tähn koneeseenhan saa muistikortin asennettua suoraan... Kuinka typeräksi sitä itsensä voikaan välillä tuntea.....

perjantai 8. lokakuuta 2010

Ihan jotain muuta



"Äiti, osaatko sä tehdä näin?"
"Enpä taida osata"
"Niin. Sä et ookkaan yhtä taitava kuin mä."


Ihana kirkasilmäinen esikoiseni
joka...
osaa ottaa itse niin kovat vauhdit
että keinuu "puuhun saakka"
lentää keinulaudalla taivaisiin asti
(äidin kilojen suosiollisella avustuksella tietenkin)
 kerää kaikkein kauneimmat lehdet
(ja kukat, marjat, kivet, sementin palaset)
sekä...
rakastaa pikkuveljeään "kaikista eniten maailmassa"

Kuvien päivä oli hyvä päivä. Tämä päivä ei niinkään, sain nimittäin kuulla että meidän kettiön lattia revitään sittenkin auki. Poistetaan kaikki eristeen ja laitetaan tilalle uudet. Ei siis ole meillä uutta keittiötä ensi viikolla. Toisin sanoen... saamme vielä kärvistellä useamman viikon kahdessa huoneessa.
Mutta se ei tuota ihanaista esikoista haittaa.