tiistai 27. syyskuuta 2011

 Huomenna ne saapuu!
Siis ne Lianlon kankaat. Alan mahdollisimman pian leikata/postittaa niitä ja noudoista voidaan sopia.


Jossain vaiheessa tulee myös uudet lasit. Vielä on lopullinen malli päättämättä. Tässä kuvassa Juniorilla yhdet ja minulla toiset ehdokkaat päässä. Poika muistuttaa aika paljon Kekkosta.
____________________________________________

I'm getting a new pair of glasses. Here's Junior trying on a pair and I'm wearing the other possible choice. He kind of reminds our president from years ago - Kekkonen

lauantai 24. syyskuuta 2011

Paris



Puoli vuotta olin katsellut tätä ihanaa kangasta eBayssa. Kun viimein sitä tilasin, oli haluamani sävy loppunut ja päädyin ostamaan violetin version. Kaunishan tämä on ja esikoiselle mieluisempi kuin se alkuperäinen turkoosi. Alkujaan tästä piti tulla mekko, mutta neiti on kasvanut niin paljon, että lyhyeksi olisi jäänyt. Päätyi sitten tunikaksi Hannah-kaavaa mukaellen. Kaveriksi tekaisin muutaman vuoden kaapissa seisoneesta vakosametista leggingsit. Tyttö sanoo että se kutittaa ja pistelee (kangas on pellavaa), joten nyt on etsinnässä violetti pitkähihainen alla pidettäväksi.

Seuraavaksi takkien tekoon.
___________________________________________________

I found this fabric months ago from eBay and when I finally made the decision to buy it, they didn't have my first choice of colour left. Well, purple it was then and I do have to say it's just as gorgeous as the turqoise I wanted - and what's more important, my daughter likes it more.
It was originally supposed to be a dress, but in this six months of me thinking of buying, she's grown so much that it's a tunic instead. I also made corduroy leggings to wear with it. She says it itchy (it's linen), so I still need to find a purple shirt to go underneath it.

Next up - coats.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mrs Pac-Man



Heti kun näin tämän kankaan eBayssa, tiesin haluavani siitä hameen - itselleni. En varsinaisesti käyttänyt mitään kaavaa, mutta katsoin useammankin hameen ohjeita eri blogeista ja muualta netistä. Jos googletat 'paperbag skirt', saat aika monta osumaa ohjeisiin. Sain myös osuman sivulle jossa mainittiin ettei hameen malli sopisi lyhytselkäiselle, rintavalle ja ison takapuolen omaaville - eli minulle. 
No tein sen silti ja tykkäänkin vielä siitä.
___________________________________________________

When I found this fabric from eBay I just knew I had to turn it in to a skirt - for me. I didn't use any patterns but I did google a lot of different tutorials and pictures. Just google 'paperbag skirt' and you'll get a lot of hits. I also found page telling me that the wearer should have a long torso and shouldn't have big chest or too much junk in their trunks - so basically I shouldn't wear it or I'll make the fashion gods angry. 
But I made it anyway, I'm going to wear it and I like it.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Oh deer!

 
Sukkahousut Metsolasta, kengät Timberland - Tights from Metsola, shoes by Timberland

Vihdoin sain päivitettyä tännekin, en ole nimittäin päässyt kirjautumaan Bloggeriin jostain syystä.
Eilen sain ommeltua paidan tuosta ihanasta Znokin Peurasta. Pari viikkoa oli majaillut leikattuna pöydän nurkassa, kun en osannut päättää resorin väriä. Esikoinen päätti sitten sen puolestani vaaleanruskeaksi. Hyvä niin, koska kätköistä löytyi saman väristä vakosamettia, josta ompelin syksyisen hameen sen kaveriksi.
Molemmissa kaavat omaa tuotantoa. Hame vuoritettu kokonaisuudessaan vaaleanpunaisella pilkkupuuvillalla.
_______________________________________________

T-shirt made from gorgeous Znok Design's  'Deer' jersey. Skirt from thin corduroy found from my stash. I lined the skirt with baby pink polkadot fabric and used buttons bought from eBay.