lauantai 30. huhtikuuta 2011





Löysin kaavakätköä siivotessani tämän loistavan, joskus muinoin esikoiselle tekemäni kaavan.
Parasta tässä on se, että nyt pääsin eroon melkein kaikista kaappini vaippakankaista. Kuivaliinakankaan loppuessa kesken, sinne jäi vielä muutaman vaipan verran PULia, joista voisikin tehdä tulevaisuutta ajatellen harkkahousuja ja kesäksi ainakin yhdet uimahousut/vaipan.
Imuiksi ostetut kankaatkin ovat nyt silputtuna ja saumuroituna näiden vaippojen sisälle. Osa on aika mielenkiintoisen mallisia, mutta pääasia kuitenkin lienee se että ne imevät.
__________________________________________

Iloista huomista Valpurin päivää kaikille!
__________________________________________

Meidän sima ei vielä tänään ollut juomakelpoista, mutta toivottavasti jo huomenna päästään nauttimaan yhdestä parhaimmista juomista mitä tiedän. Ja mielellään vielä munkkien kera. Nam!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Se olisi taas sen aika...

Huomasin tuossa kaappiin kankaita sulloessani (ja kyllä, jouduin niitä sinne oikein kunnolla sullomaan), että olisi jälleen kerran pienen ostolakon aika. Taas on mennyt äärimmäisyyksiin nämä ostelut ja koska ompeluaika tuntuu olevan kortilla, ei minulla ole enää tilaa säilöä näitä kaikkia ihanuuksia.

Eniten tästä syytän kyllä Ikasyrin Marikaa. Siis kuinka se kehtaa laittaa myyntiin sellaisia kankaita joita ei voi olla ostamatta? Nytkin olisi tulossa peuraa ja niitä ihania sieniä, mutta pysyn lujana. En osta. Taidan varmuuden vuoksi klikata itseni ulos Ikasyrin Facebook-sivuiltakin niin en joudu ahdistuksessani kärsimään. 

Peukalo-Liisan ja robottien saavuttua on pakko ommella ja ommella.
_______________________________

Metsolan joustofroteetakin tuossa olisi useampi metri. 
Apilaa, autoa ja raitaa. Ompele, ompele, ompele.
_____________________________

Marimekon raitatrikoota iso säkillinen. 
Ompele nainen, ompele!
_______________________________

Puuvillaa kesämekkoihin järkyttäviä määriä. 
Nyt jumankauta nainen! Ompele!!

Jospa sitä lakkoilisi tuonne kesäkuulle saakka. Ja jos hyvin menee niin senkin yli vielä.
Niin... Lakkohan ei tietenkään koske resoreita, kuminauhoja, vetoketjuja yms. tarvikkeita.



Ja koska kirjoitus ilman kuvia on ihan tylsää, niin tässäpä käyttökuvaa "Rocket Rascals"-takista. Loistava takki joka näyttää niin paljon paremmalle päällä. Ei yhtään kasari-ysäri kuten pelkäsin.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pieniä lahjuksia

Pienelle pojalle syntymäpäivälahjaksi pikkuautojen ohella.
Kaavana käytin sitä paljon kehuttua 'Villi Viikinki' kaavaa ja onhan se kyllä hyvä. Onneksi Juniorikin on kohta sen kokoinen ettei kaavaa tarvitse alkaa pienentämään.


Syntymäpäiväsankari saa kesällä pikkusiskon. Tai ainakin ennakkotietojen mukaan sieltä pitäisi tulla pikkusisko. Ja jos ei ole, niin tämä kuulema puetaan pojallekin päälle...

Uusimmassa Ottobressa oli kiva bodymekon kaava, 'Candy Stripe', jolla sitten tein ensimmäisen bodyn vuosiin. Tähän tuli aivan hirvittävä määrä tuota kanttausta, joten voi olla etten enää tälläisiä tee. Alkuperäisestä kaavasta poiketen tein tähän sivusaumat. Niin sain käytettyä kaikki pienimmätkin palaset Punahilkan lopuista. Samoin käytin tähän 'Peppermint'-bodyn suoria hihoja, rypytykset olisi olleet minusta jo vähän liikaa. Ei aavistustakaan miltä näyttää päällä, mutta eihän tässä enää kauaa tarvitse odotella. Kaavan kokona 62cm, joten pääseekin melkein heti käyttöön.
Oli muuten hankala tapaus ottaa kuvia. Lattialle en saanut sitä kauniisti asettumaan ja näin henkarissakin roikottaessa se tuntui jotenkin "vetävän". Mutta kaipa tuosta selvää saa.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Blogistin Lokki

"Vienosti jos tässä tuohon lattiaan katsoisin. Ehkä kukaan ei silloin kiinnittäisi huomiota naamaan."
"Huomasitteko? Laitoin tähän tälläsen kivan vyön.
Mutta hei, onkohan tuo kengänspohjasta löytyvä ruskea töhnä suklaamunasta vai sitä itteänsä?"
"Voishan se vyö olla pikkasen alempana niin ei näyttäisi niin raskaalta... Jotain voisit varmaan tehdä niille vatsalihaksilleskin."
"Täähän menis näiden ainoiden korkkareidenkin kanssa.
Näyttääkö siltä etten osaa niillä seisoa? En nimittäin taida enää osata."

___________________________________

Kangas Marimekon puuvillabatistia, ystävämyynnistä 10e/m. Näkyy läpi, joten alle on tulossa vielä alusmekko jollaiseen kankaat olen hankkinut jo viime kesänä. Jospa nyt ompelisi valmiiksi.
Kaava oma. Malli antaa anteeksi nykyiset kilot, mutta ei ole ihan säkki niiden kaikottuakaan. 
Ja parasta tässä on taskut!
___________________________________

Huh. Jokohan nyt loppuisi tämä sairastelu. Kolmen terveen päivän jälkeen sain flunssan. Sitten sen sai lapset ja parin päivän päästä siitä, molemmilla oli välikorvantulehdus.
Nyt kumpainenkin antibiooteilla viikon loppuun ja sitten saisi loppua. Lääkäri kyllä niin lupasi. Ilmat lämpenee niin saadaan kuulema hetki olla ilman pöpöjä. Katsotaan, katsotaan...

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pakon edessä

Kirpputorin jälkeen Juniori kaipaa kipeästi lisää perusvaatetta. Jotain kävin kaupoista alennuksella ostamassa, mutta koska kankaita on kaapissa "riittävästi" ja niitä olisi sieltä hyvä saada poiskin, ompelin kasan trikoohousuja ja paitoja. Kuviin onnistuin saamaan vain neljä, koska tilanne on todellakin onneton ja kaikki muut pääsivät heti käyttöön.
 Kaikki kankaat viimeisiä paloja, joten mikään ei osu vielä keskenään yhteen. Kangastahan on lisää ja sitä tulee myös postitse koko ajan, joten kyllä näille kaverit jossain vaiheessa saadaan. Kaikki kokoa 80cm, mutta housut menevät varmasti vielä 86-koossakin.
Pilvipaita olisi kaivannut jotain etumukseensa, mutta olkoon tällä kertaa. On muuten miehen ja tyttären mielestä liian tyttömäinen Juniorille. Mitä mieltä olette?
_____________________________________

Esikoiselle tehty takki menee jossain vaiheessa tätä päivää huutikseen kauppojen peruuntumisen takia. Ihan vaan vinkkinä jos joku sen haluaa ostaa... Laitan sitten samalla suoran linkin kohteeseen tuohon sivupalkkiin.
Nyt löytyy linkki tuolta oikeasta yläreunasta.
Blogin vuosipäiväkin lähestyy ja arvontaa mietin. Millaisia palkintoja ihmiset haluaisivat? Kangasta, kaavoja vai jotain itse tehtyä?
_____________________________________

Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Haasteellinen tunnustus

Jälleen kerran vastaan täältä sairastuvalta. Tällä kertaa olen sentään itse pysynyt terveenä, kuten on myös lapset. Isoin lapsi (lue: mies) on sairaana ja kahden aktiivisen muksun kanssa päivät ovat olleet aika täynnä kaikkea muuta kuin ompelua tai tietokoneella hengailua. 
Olen jo joku aika sitten saanut tunnustuksen Kaikki yhdest Koo'st Koo:lta ja ompeluhaasteen Lumiketun kolon Lumiketulta. Ja jostain muualtakin tuli joku tunnustus, mutta koska nämä flunssat ja vatsataudit tuntuvat vieneen viimeisetkin rippeet toimivasta muistista, en muista mistä, enkä sitä nyttemmin edes löydä. Saa muistuttaa ken muistaa itse sellaisen minulle antaneen.
Aloitetaan ompeluhaasteella.
Esittele blogissasi sinulle mieluinen, rakas tai tuikitarpeellinen ompelutarvike. Pelkkä kuvakin riittää, mutta ainahan on kiva kuulla, miksi valitsit juuri kyseisen esineen."
Lisäksi toivotaan kuvaa ompelutilasta.
 
Minulla ei varsinaisesti ole mitään rakasta tai mieluista, mutta löytyy kaksi asiaa joista en luopuisi. Tai no, toisesta voisin ehkä luopua, mutta toisista en mistään hinnasta.
Fiskarsin kangassakset sain lahjaksi joskus vuosia sitten äidiltäni. Siihen asti leikkasin samoilla saksilla joilla hoidettiin muutkin talouden saksittavat (ja kun näihin lukeutui miehen puolelta myös rullalaudan gripit, voitte kuvitella kuinka hyvin niillä leikkasi kangasta). En luovu.
Toinen on sitten saksien alla näkyvä ompelulaukku/salkku/laatikko. Sekin lahjaksi saatu mieheltä sekä tyttäreltä ja ihan heidän omasta ajatuksestaan. Mukavasti saa pikkujutut järjestykseen. Ei tosin ole tällä hetkellä järjestyksessä, Juniori kun on keksinyt kuinka sen lukot avataan ja on iloisesti käynyt sotkemassa kaiken sisällön.
Ompelunurkkani a.k.a. Keittiö. 
Normaalitilanteessa ei näytä noin hyvälle. Yleensä molemmat koneet ovat pöydällä, sohva täynnä kankaita, sekä pöydän käytettävissä olevassa osassa on kaavoja, postia ja mahdollisesti ruokatahroja. Kuva on otettu tänä aamuna, eilisillan leikkuiden jäljiltä.
Olisikin tila johon levittää kaikki ja antaa olla...

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkonnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat." 
1. Milloin aloitit blogisi?
Toukokuussa 2010. Ensimmäinen kirjoitus näyttää olevan 4. päivä, joten vajaan kuukauden päästä tulee vuosi kirjoittelua. Pitänee keksiä jotain arvontaa juhlan kunniaksi...

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Käsitöitäni ja vähän kaikkea muutakin. Luultavasti tuo 'kaikki muu' tulee lisääntymään viimeistään siinä vaiheessa kun palaan töihin (jos palaan).

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen muihin verrattuna?
No en kyllä osaa sanoa... Minun jutut, minun ompelut. Eihän kenenkään kirjoitukset, ompelut tai lapset ole koskaan identtisiä keskenään.
Tälläiseen kysymykseen osaisi lukijat vastata paremmin :)
 
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Pitkä sairasloma raskausaikana (viikolta 17 asti kotona pahojen liitoskipujen takia) sai satunnaisen blogien lukijan lukemaan huomattavasti enemmän. Aika samointein ajatus omasta, pääosin käsitöihin keskittyvästä blogista syntyi. Toteutus sai odottaa kipujen väistymistä, Juniorin syntymistä ja aikaa jolloin pystyisin jälleen istumaan koneen ääressä pidempään kuin viisitoista minuuttia ilman itkemistä.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Tekstin sujuvuuden. Välillä näillä imetysdementtisillä aivoilla ei kykene kommunikoimaan suullisesti eikä kirjallisesti. Samoin mietin noiden muiden juttujen lisäämistä. Mutta jaksaako kukaan jorinoitani lukea :D

___________________________

Eteenpäinkin pitäisi jakaa, mutta taitaa olla monessa paikassa jo kierrelleet.
Olisi kiva jos lukijat kommenteissa kertoisi omista tuiki tarpeellisista, jopa korvaamattomista ompelutarvikkeistaan.
_______________________________

Tänään tuli muuten lisää kankaita postissa. Metsolalta joustofroteeta (onnistuin tilaamaan 'On the road'ia kaksi päivää ennen kuin se tuli 30% alennukseen, hyvä minä) ja Ikasyriltä ihanaa 'Folklore fish'iä. Tänään vuorossa olikin kankaan pesua ompelun lomassa (mies jo parempana, sain koko päivän ommella) ja loppuviikosta toivottavasti lisää ompelua.
Ja se kirppis. Se meni todella hyvin, joten voin suositella Kumpulan Vekarakirppistä nyt myyjänäkin. Kiitokset kaikille jotka pöytääni tyhjensivät, jos teitä lukijoista löytyy... Hinnoitteluperiaatteena muutamalle ihanuudelle oli: "Toivottavasti menee ja jos ei mene niin tällä hinnalla ei harmita tuoda kotiin takaisinkaan" ja lopuilla "Nyt kaapit tyhäksi, en jaksa näitä takaisin kannella"