maanantai 10. tammikuuta 2011

Extreme makeover, haaste edition

PaaPii heitti haasteen kehiin ja päätin ottaa sen vastaan.
Kaapissa on kankaita vaikka kuinka ja enimmäisenä listalle pääsi alunperin lastenhuoneen verhoksi hankittu raidallinen puuvilla. No, ei siitä verhoa tullut koska päädyin aiemmin pelkkään kappaan ja pimentävään rullaverhoon. Kangas on ollut kaapissa odottamassa uutta projektia, johon olen ollut tarttumatta jo jonkun aikaa.
Tälläinen tuoli on ollut meillä jo pari vuotta. Kavereiden kirpparilta eurolla ostama, jo elämää nähnyt kapistus, joka ei kauneudellaan hurmaa. Tuolin ikä ja alkuperä ei ole tiedossa, mutta veikkaisin sen olevan jostain 80-90-luvulta. Kangasta ei voinut irroittaa pesua varten ja olihan se jo muutamasta kohdasta rikkikin. Eikä tuoli kirkkaanpunaisine kankaineen oikein sopinut lastehuoneen muuhun sisustukseen.
Muutama päivä sitten otin käteeni kasan hiomapaperia, telan, pensselin, sekä maalipurkin ja annoin tuolille uuden ilmeen.


Ensin pesin kaikki mahdolliset pikkukäsien ja hiukan isompienkin käsien aiheuttamat jäljet. Sitten hioin pinnan himmeäksi hiomapaperilla (180) ja maalasin kahteen kertaan käyttäen vaahtomuovitelaa ja Sadolinin tartuntapohjamaalia. Kaksinkertaisen pohjamaalin takia pintamaalia (Sadolin puolihimmeä) ei tarvinnut kuin yhden kerroksen.
Sitten revin tyynyistä vanhat päälliset irti, tein niistä kaavat ja ompelin uudet, raikkaammat päälliset. Ja nämä saa myös irroitettua pesua varten. Joka minusta on todella tärkeää, lastenhuoneen kalusteesta kun on kysymys.

Siinä tämän viikon tulos. Ensi viikolla sitten jotain ihan muuta. Päässä surraa jo tuhat ja yksi ajatusta.

22 kommenttia:

  1. Vau, hieno tuli ja sopii todella hyvin lastenhuoneen väreihin! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno lopputulos. Kieltämättä aika paljon raikkaampi ja kuvista päätellen lastenhuoneeseen muutenkin sopivampi ilme.

    VastaaPoista
  3. Aivan superihana!! Ottaisin tuollaisen tuolin heti!

    VastaaPoista
  4. VAU!! ihan superhieno ja nuo värit on mahtavat!!

    VastaaPoista
  5. Tulipa ihana tuoli! Tosi kaunis kangas!

    VastaaPoista
  6. Tästä voisi melkein sanoa että ihku.

    VastaaPoista
  7. Tosi pirteä lopputulos ja sopii huoneen muuhun sisustukseen hienosti! :)

    VastaaPoista
  8. Wau, kylläpä onkin hieno tuoli ja todella raikas lopputulos!

    VastaaPoista
  9. Waude!!! Hieno tuli!

    Muutenki lastenhuone näyttää tosi kivalta, saisko lisäkuvia?! :D

    VastaaPoista
  10. Upea muodonmuutos ja tuoli istuu huoneeseen nyt kuin nakutettu!

    VastaaPoista
  11. On kyllä tosi nätti ja ihana huone muutenkin :)

    VastaaPoista
  12. Upea lopputulos! Ihanat värit ja sopii kauniisti tuonne huoneeseen ja väreihin. :)

    VastaaPoista
  13. Vautsi hyvältä näyttää! Mulla sohvien verhoiluttamisprojekti venyy ja venyy, kun en löydä/jaksa etsiä sopivaa verhoilukangasta. Tämä kyllä taas motivoi! Tosi paljon ilme muuttui tuolissa.

    VastaaPoista
  14. Sanaton - tuoli taisi herätä uudestaan henkiin :)

    -Johanna

    VastaaPoista
  15. Hauskan mallinen tuoli ja tosi raikas muutos!

    VastaaPoista
  16. Ison projektin olet tuon tuolin kanssa tehnyt! mutta se tunne, kun näkee sen valmiin tuotteen.. se on parasta! Ihana tuoli;)

    VastaaPoista
  17. Kiitos :)
    Tuoli on muuten todella mukava istua vaikka melkoisen matala onkin.
    Lisäkuvia lastenhuoneesta tulee sitten kun saan yhden suuren urakan siellä valmiiksi... siis siivouksen lisäksi ;)

    VastaaPoista