torstai 12. elokuuta 2010

Kaksi perusloikkaa ja yhdet farkut

Ostin joskus muinoin Marimekon ystävämyynnistä säkillisen tasaraitatrikoita ja niitä olen tässä viimeiset päivät yrittänyt kaapista pois tuhota. Paidan kaavana käytin Ottobren 4/10 "Loikka" raglanhihaista paitaa, joka sopii näihin ihaniin yksinkertaisiin raitoihin sopivasti. Onhan näissä aina tuskan takana tuo kohdistus, mutta kuten kuvastakin huomaa, ei se ole niin tarkkaa jos neljästä hihasaumasta yksi ei täsmää...
Tein näitä viisi kappaletta joista vain nämä kaksi ehtivät puhtaana kuviin... Kuolan ja puklun määrä tuntuu edelleen meillä olevan vakio. Kaavasta poiketen jätin resorit hihansuista pois koska ne on jotenkin hankalat pukea kaverille jonka käsi on koko ajan menossa suuhun. Meinasin aplikoida näihin jotain, mutta sitten muistin että tilasin ihania ja aika räväköitä kankaita juniorin housuihin ja jos alaosa on kuviollinen niin yläosan täytyy sitä hiukan rauhoittaa. Siis ainakin minun mielestä.


Sain tänään valmiiksi myös toiset farkut jotka ovat myös tehty omista vanhoista farkuistani. Käytin näissäkin Ottobren 4/10 Hilleriä pohjana. Poikkeuksena Hilleriin näissä etukappale on yhtä kappaletta, näissä ei ole paikkataskuja ja vyötärökaitale on vaihdettu trikooseen ja kuminauhaan. Näissäkin käytin niin paljon kuin mahdollista valmiita osia vanhoista farkuista. Etukappaleet leikattu niin että taskut siirtyivät näihin ja takataskujen yläreunan tikkaus on myös suoraan vanhoista farkuista. Vuoritin housut ohuella trikoolla jotta ovat mukavammat pikkuisen jaloille.

Seuraavaksi pitäisi kai käydä haalarikankaiden kimppuun, mutta näissä lämpötiloissa sen tarve tuntuu niin kaukaiselta. Olisihan se hyvä ettei kylmyys pääsisi kuitenkaan yllättämään.
Olisi myös yhden tutun tytön syntymäpäivät tulossa ja jotain pitäisi lahjaksikin ommella, mutta mitä? Mitä te haluaisitte vanhempina lapsillenne lahjaksi? Jotain ylisöpöä vai jotain käytännöllistä?

6 kommenttia:

  1. Ihanoita paitoja ja nuo farkut! Mullaki ratkea just lempifarkut, pitäsköhän säästää ne ja koittaa värkätä juniorille niistä jotain.

    VastaaPoista
  2. Todella ihania ompeluita sinulla. Nuo farkut on aivan mahtavat.

    VastaaPoista
  3. Oi, taas niin ylisöpöt farkut :)
    Ja paidatkin näyttää hienoilta!

    Itseasiassa raitojen kohdistus harvemmin pistää silmään jos heittoa on vain jokunen milli, tekijät ovat itse aina vain niin kriittisiä :D.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen ehdottomasti tekemään farkuista farkkuja. Minua ainakin inhottaa heittää hyvää kangasta roskiin.

    Ja Sani, olet ihan oikeessa tuosta kriittisyydestä. Mulla on aina ollut vähän ongelmia sen kanssa :D

    VastaaPoista
  5. Voi mitä vaatteita, ihan mielettömän taitavasti tehty! Oma ompeluharrastukseni alkoi tämän vuoden alussa ja pikkuhiljaa tästä kehitytään.. Näen vain silmissäni että joskus minäkin teen tuollaisia :)

    VastaaPoista
  6. Lallatilaa: Kiitos ja siitä se lähtee. Ompelujälki siistiytyy ihan silmissä. Itselläni meni tuossa kolme vuotta kun en ommellut juuri mitään (sitä ennen esikoisesta hoitovapaalla ja tein paljonkin käsitöitä) ja kun aloitin taas pitkästä aikaa niin voi itku mitä sotkua sain aikaiseksi :D

    VastaaPoista