lauantai 7. elokuuta 2010

Japanese eco bag


Eilen illalla sain valmiiksi edellisen postauksen kirjan kaavalla tehdyn eco bagin. Taisin viimeksi sanoa ettei ole ollut ongelmia noiden japanilaisten kaavojen kanssa, mutta mutta... jälleen kerran imetyksen surkastuttamat aivot eivät meinanneet millään taipua ymmärtämään mikä osa palasta oli pohjaa ja miten se sivu pitäisi taitaa. Vaikka kassi näyttää kuin se olisi tehty kahdesta kolmiosta, se on todellisuudessa jonkun sortin suunnikas (matemaattiset termit olleet aina vähän hukassa). Sen mikä tästä tekee econ jäi minulta selvittämättä kun en sitä japania ymmärrä. Onhan tämäkin omalla tavallaan, kangas kun on pellava-puuvillaa ja vuori puhdasta pellavaa. Ecoa taas ei ole se että kuosikangas sekä kirja on tänne rahdattu Japanista.


Kassin voi kääntää jos niin haluaa. Itse laitoin yksiväristä pellavaa sisälle ja se on aika tylsä ulkopuolella. Sen lisäksi huomasin vasta ommeltuani pellavassa värivirheen. Paria muuta kangasta olen jo katsellut sillä silmällä tämä kaava mielessä ollen.
Yllättävän tilava tämä on. Kuvassa sisällä pari metriä ohutta puuvillaa ja kolme kaavakirjaa. Toisaalta suuaukko on sen verta leveä ettei sitä ihan täyteen uskalla laittaa.

Pari uutta lukijaakin on huomaamatta tullut. Tervetuloa :)
Ja onhan kaikki jo huomanneet käydä osallistumassa PaaPiin arvontaan, jossa palkintona ihania tyynyliinoja? Jos et ole vielä käynyt niin linkki arvontaan löytyy tuolta sivun oikeasta reunasta.

3 kommenttia:

  1. Ihanan kassi! Nuo japanilaiset osaavat kyllä tehdä suomalaisen(kin) silmää suuresti miellyttäviä malleja :). Kangas sopii hienosti laukun selkeisiin muotoihin.

    VastaaPoista
  2. Tykkään! Mallista ja kankaasta.

    -Paula

    VastaaPoista