torstai 3. helmikuuta 2011

Funside of the moon - part 2


Juniorin kevät- ja kesätakit alkavat olla valmiita. Muutaman ostotakin lisäksi on nyt kesäksi Norsutakki ja sitten kevääksi tämä uusin tuotos.
Takki tehty samalla kaavalla kuin aiempi norsukin, mutta norsusta poiketen laitoin tähän vuoriksi ohuehkoa fleeceä ja tein Teelikamenttenin takissakin olleet taskut. Eihän tuo vielä niitä käytä, mutta tuovat ihan kivan pikku lisän etukappaleeseen.
Tästä ei tullut niin kiva kuin olin ajatuksissani tehnyt. Kuosia on ehkä vähän liikaa ja tästä tuli  vähän liian kasari. Takin ollessa jo valmis mietin, että olisi pitänyt tehdä hihat yksivärisinä. 
Noh, tehty mikä tehty ja purkamaan en ala. Pitäisi nimittäin purkaa ihan koko takki osiin, hihat kun on tehty kahdesta eri kappaleesta.

Millerin kangas ostettu rapakon takaa ja vuorin fleecen kävin hakemassa Eurokankaan palalaarista. Samalla reissulla ihailin kahta pöydällistä Amy Butlerin kankaita. Ihan kaikki ei ollut Amya, joukossa näkyi ainakin paria Free Spiritin kangastakin. Metrihinta oli muuten aika kova 19,90 joten itse ainkin tilaan jatkossakin Butlerini ja muut ulkomailta. Kirottu olkoon Suomen verotuspolitiikka kankaiden osalta...

Tänään tuli postissa yhtä iiiiihanaa kangasta josta olen haaveillut jo vuodesta 2006. En ole raaskinut tilata, mutta nyt kun sain alella ja Euroopasta niin johan napsahti. Ei se sävy mitä halusin, mutta silti aivan iiiiihanaa... Siitä myöhemmin lisää.

10 kommenttia:

  1. Hienolta tuo takki näyttää mun mielestä! Tykkään kovasti tuosta kankaasta, ja joskus aikoinaan meinasin tehdäkin siitä pojalle pussilakanan, mutta se sitten jäi.

    VastaaPoista
  2. Ei ole yhtään liian kasari! Ihana takki tuosta tuli:) Mietinkin, silloin kun esittelit kankaan, että mitä siitä mahtaa tulla.

    VastaaPoista
  3. Hieno takki! Tuo kangas sopiikin hyvin takiksi!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! :)
    Ei minunkaan mielestä yhtään liian kasari, suloinen!

    VastaaPoista
  5. Upea!!Tuo kangas on niin ihanaa!!!Sopii hyvin takiksi.

    VastaaPoista
  6. Niin suloinen takki! Itse olen kankaiden suhteen melko -ööö- "levottomuusherkkä", eikä minun mielesäni ole liikaa kuosia, punaiset osat rauhoittavat ja katkaisevat kokonaisuutta kummasti.

    VastaaPoista
  7. Uusimmassa (saapui tänään) suuri käsityölehdessä on alennuskuponki amy butlerin love sekä art and craft-kangasmallistoista, -15% (eurokankaasta).
    Jos sulle ei ko. lehteä tule, voin kyl kupongin lahjoittaa :) voimassa 3.2-3.3´11

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille. Ehkä se ei ole liian "kasari"... Enemmän ysäri alkua ;D Kyllä se päälle tulee silti vaikka en ihan varma takista olekaan.
    Ja iso kiitos Sanille :)

    VastaaPoista