keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Chirpy Chirpy Cheep Cheep

Kylläpä laulattaa kun viimeinkin pääsin ompelemaan uuteen keittiöön. Remontti on nyt kolmea ovea vaille valmis, mutta kaikki tavarat on siirretty jo omille paikoilleen ja elämä alkaa jälleen asettua omiin uomiinsa.
Viisi viikkoahan siihen meni. Ensimmäinen arvio ylittyi reilusti, enkä olisi uskonut joutuvani olemaan näin pitkään ompelematta. Alunperinhän minulla oli tarkoitus ommella välillä jotain pientä, mutta Juniorin flunssa ja uudet hampaat eivät antaneet aikaa ommella ja rajallisessa tilassa ei niiden lyhyiden unienkaan aikana voinut koneita käyttää.

Laulattaa muuten muutenkin... Lakko päättyy sunnuntaina ja muutamia kankaita olenkin jo sillä silmällä katsellut. Olenpa yhtä jo Sampsukasta ennakkotilannutkin. Ajattelin että se ei ole lakon rikkomista, koska kangas tulee vasta lakon jälkeen (ainakin näin yritän itselleni uskotella).


Tämä Patty Youngin Michael Millerille suunnittelema trikoo päätyi Isosiskon paitaan ja mekkoon. Aika villi, mutta silti niin ihana kuosi josta paidan aplikaatioon hyppäsi yksi tipuista. Tipusen piti alunperin olla turkoosi, niin kuin piti olla kanttaustenkin, mutta huomasin että ompelulaatikossani ei ole yhden yhtä turkoosia lankarullaa. Kauppaan ei tänään huvittanut lähteä sateen ja todella navakan tuulen takia, joten vaihdoin paidankin kantit pinkeiksi. Nyt pöydällä lojuu yksinäinen puolivalmis tipunen odottelemassa turkoosia lankaa ja paitaa johon pääsisi kiinni.

Paljon on ehtinyt suunnitelmia kertyä päähän remontin aikana. Jonossa on ainakin mekko itselle ja hametta, paitaa, housua ja mekkoa lapsille. Ja pitänee tehdä mallikappale Ottobren suunnittelukilpailuun suunnittelemastani asusta.

Tuota kangasta muuten jäi 70x140cm palanen jos joku haluaisi vaihtaa sen samanmoiseen palaseen JNYn tähti/pilvitrikoota tai Kameleontin raita/tähti/apinatrikoota. Jotain muutakin saa tietty ehdottaa...

8 kommenttia:

  1. mäkin olen jo kilpailuun suunnitellut ja kokeillut..

    muuten. meillä on varmaankin(ei ole ihan satavarmaa) lauantaina aamu tai iltapäivästä ysvin livekangasvaihtarit. haluaisitko tulla? olisi jotain pientä purtavaa/kevyttä lounasta ja ainakin kolmen muut ihmiset kangasvarastoja hypisteltävänä..
    meidän miehet on painissa aamupäivän joten olen tytön kanssa kaksin.

    VastaaPoista
  2. Ihana kangas!!!! Harmi, ettei multa löydy noita jny:n kankita muuten vaihtarit olisivat varmat!!! Kaunis mekkonen.

    VastaaPoista
  3. Onpas kiva kangas :)
    Ja hienoa että remppa on loppusuoralla.

    VastaaPoista
  4. Kangas on tosiaan ihana, mutta eipä mullakaan ole sopivaa vaihtaria tarjota.

    Chickadee-pulia näyttäisi löytyvän ainakin jossu.fi-verkkopuodista.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Unikuu kutsusta, mutta valitettavasti en pääse vaihtareihin vaikka kuinka mieleni tekisi. Joku toinen kerta kenties :)

    hmmm: Kiitokset vinkistä. Monesti käynyt sivuilla mutta jotenkin ei vain ole pistänyt silmään :D

    VastaaPoista
  6. Apua mikä kangas!!!! Mistä sä tuon olet ostanut! Mulla ei löydy noita kankaita mihin vaihtaisit mutta olisin kiinnostunut ostamaan tuon kankaan!

    VastaaPoista
  7. Hups, olevinaan jo tähän vastasin mutta ei näy mitään...
    Eli kangas on hankittu rapakon takaa ShuShustylestä (shushustyle.com) tosin eBayn kautta. Ajattelin laittaa tuonne tilausta ensi viikon lopulla, jos joku muukin haluaa samalla tilata niin postarit ja mahdolliset tullit pienenee :)
    Tietysti kolme jaardia tulee yhdessä kirjeessäkin, ja jos ei enempää halua niin sitten kannattaa tilata yksitellen ;)

    VastaaPoista