lauantai 11. syyskuuta 2010

Ensimmäisiä yrityksiä, onnistumisen iloa ja yhdet housut

Hampaat, hampaat, hampaat. Aina niin ihanat hampaat ovat olleet esteenä ompelupuuhille viimeiset päivät. Juniori huutaa, äksyilee, itkee, eikä nuku kunnolla päivisin (nyt onneksi sentään öisin nukkuu). Mutta tänään, vihdoinkin, pääsin hetkeksi istumaan koneen ääreen ja sain ommeltua yhdet housut sekä kokeiltua aplikointia ensimmäistä kertaa kunnon välineillä.

Housut tein tuosta hauskasta, mutta kenties hiukan sekavasta kankaasta. Kaavan pohjana on käytetty tietenkin Hilleriä, mutta aika paljonkin muunneltuna (onko se nyt enää oikeastaan Hilleri?). Tässä versiossa ei ole takataskuja, etu taskut eivät ole paikkataskut (tällä kuosilla se olisikin ollut huono valinta), kuminauhavyötärö kaitaleen tilalla sekä etukappaleet leikattu yhtenä kappaleena joiden polviin ompelit muotolaskokset. Vuorina käytin loput siitä ärsyttävän löperöstä trikoosta jolla Jaffa-takki on vuoritettu.

Tähän olisi saanut istumaan aika monen värisiä resoreita, mutta päädyin luonnonvalkoiseen sen rauhoittavan vaikutuksen takia ja osittain myös siksi että sitä löytyi kaapista eniten.
 Paidan pariksi olisin halunnut ommella luonnonvalkeasta trikoosta pitkähihaisen johon olisin aplikoinut tuolla kankaalla auton. Mutta kankaidenostolakossa kun olen niin paita jäi vain haaveeksi. Ehkäpä sitten kahden kuukauden kuluttua... 

Sitten siitä aplikoinnista. Kolmea erillaista tukikangasta on varmaankin jo vuoden verran löytynyt kaapista ja vasta nyt sain aikaiseksi kokeiltua. Jotenkin tämä on ollut sellainen asia johon en ollut uskaltanut tarttua ja tämän päiväisen jälkeen ihmetten kyllä miksi näin oli. Pelon pohjana kun ei pitäisi olla mitään järkyttäviä epäonnistumisia, ruttaantuneita kankaita ja lankasotkua kylläkin. Kokeilun tuloksena on tämä...


Trikoolla harjoittelin, koska sillä luultavammin tulen useimmin aplikoimaan. Nyt vaan täytyy vielä yrittää muistaa että kuvat ja varsinkin kirjaimet pitää tehdä peilikuvana. Hieman on vikatikkiä siellä sun täällä, mutta ei siinä suurempia ongelmia ollut. Koneessani (joka on siis jostain vuodelta -84) ei pysty säätämään piston leveyttä eikä pituutta joten ompelin tämän napinläpisiksakilla (kiitos vinkistä jollekin, jostain blogista :)).
Sydän oli ensimmäinen jonka ompelin ja se meni helposti. Samoin I oli suhteellisen helppo vaikka pieni olikin, mutta nuo A-kirjaimien pikkuiset aukot... Niissä olikin sitten haastetta, varsinkin kun en löytänyt läpinäkyvää paininjalkaani (muistelisin minulla sellaisen olevan, mutta en kyllä tässä imetysdementiassa voi mennä vannomaan). Mutta kun otin hitaasti ja välillä nostin paininjalan ylös tarkkaillakseni missä olin menossa, sain niistä lopulta ihan siistit.
Seuraavana kokeilen jotain muita kankaita, velouria nyt ainakin ja joustofroteeta, niitä kun sattuu kaapista löytymään. Onkohan niissä otettava jotain extraa huomioon?

4 kommenttia:

  1. Voi, siis eka aplikaatio ja noin hieno tuli?!
    se läpinäkyvä painijalka kyl helpottaa varsinkin nois pikkukohdissa.
    Jotkut joustofroteet venyy inhottavasti aplikoidessa, mut ku käyttää sitä irtirevittävää tukikangasta, niin ei mielestäni mitenkään vaikeita :).
    ohuet trikookankaat on minun mieelstäni haastavimpia ommella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kangastiedoista. :)

    Aikamoista piperrystähän tuo on, mutta ymmärrän täysin miten tuohon voi jäädä koukkuun. Itselläkin pyörii jo nyt aika hullujakin ajatuksia päässä :D
    Ja tietysti kävin jo vähän koluamassa nettikauppoja tuon jalan perässä, mutta ehkä se on parempi ostaa livenä niin saa varmasti sopivan.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin onnistunut ensimmäiseksi applikaatioksi! Mulla on myös läpinäkyvä paininjalka ostoslistalla, kun saisi aikaiseksi ostettua. Sen kun muistaa aina vasta silloin, kun sitä tarvitsisi... :)

    VastaaPoista
  4. hienoa hyvähyvä!! joustofroteeta ja velouria aplikoidessa kankaiden reunat ovat siinä nukassa joten eivät ole niin näkyvillä missä se reuna todellisuudessa menee vai onko se nukkaa.. minusta niitä ei ole muuten yhtään hankalampi muuten ommella. yhtä napakoita ovat kun tukikangas on silitetty kiinni niihin.

    VastaaPoista